Ei myynyt puu huhtikuussa

Kuva: Timo Jaakonaho / Lehtikuva

14.05.2009 13:20 Puukauppa kävi huhtikuussa kuin jäitä poltellen. Metsäntutkimuslaitoksen mukaan monilla alueilla yksityismetsien puukauppa oli likimain pysähdyksissä.

Metsäteollisuus osti puuta yhteensä 0,3 miljoonaa kuutiometriä. Tämä on pienin määrä Metlan vuonna 1985 alkaneessa tilastohistoriassa. Kymmenen edeltävän vuoden keskiarvo nousi lähelle kahta miljoonaa kuutiometriä.

Puuntarve on vähentynyt, kun teollisuudella on kuitupuuta runsaasti varastoissa. Myös tehtaiden käyntiasteiden putoaminen on vähentänyt puun tarvetta.

Kuitupuun ostomäärät supistuivat alkuvuonna 63 prosenttia edellisvuodesta. Myös tukkipuun kauppa puolittui edellisvuoden lukemista.

Puun hintojen lasku on jatkunut. Huhtikuussa keskimääräinen kantohintataso jäi neljä prosenttia alemmaksi kuin kuukautta aikaisemmin. Mäntytukista maksettiin huhtikuun kaupoissa keskimäärin 41 euroa ja kuusitukista 43 euroa kuutiometriltä.

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.

Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Keskustelua uutisesta

Lue kommentteja ja osallistu (14)

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Digitoday

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset

Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä

Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta


Digitoday