Vuokralaisen kissanpäivät koittivat

Kuva: Kuvat: Lehtikuva / Kuvankäsittely: Taloussanomat

17.07.2009 08:49 Vuokralaisten asuntotilanne on helpottunut huomattavasti kesää kohti tultaessa. Vuokra-asuntoja onkin taas markkinoilla yllin kyllin. Näin kertoo Ylen Uutiset.

Suurimpien suomalaisvälittäjien mukaan varsinkin isoja vuokra-asuntoja, niin sanottuja perheasuntoja, on vapaana enemmän kuin koskaan.

Tähän tilanteeseen on Ylen Uutisten mukaan tultu, koska asuntorakentajat ovat ryhtyneet vuokraamaan myymättä jääneitä kohteita. Myös sijoitusasunnot ovat päätyneet kirien vuokrattaviksi.

– Tarjonta on kasvanut 50–60 prosenttia paikkakunnasta riippuen, myös pääkaupunkiseudulla. Kaksiot on ne, joita on eniten tarjolla, Realia asuntovuokrauksen johtaja Lasse Käck kertoo Ylelle.

Saton myyntipäällikkö Tarja Vesalan mukaan vuokralaisella saattaa olla yhtä aikaa useampikin tarjous, josta hän voi nyt valita mieleisensä asunnon.

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.

Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Keskustelua uutisesta

Lue kommentteja ja osallistu (55)

Lisää aiheesta
Varo, hintojen nousu ei olekaan ohi
Älä odota asunto-alea
Yksiöiden hinnat nousivat korkeammalle kuin koskaan
Asuntonäytöillä peritty pääsymaksuja

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Digitoday

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset

Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä

Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta


Digitoday