Älä aliarvioi fontin merkitystä

28.08.2009 17:15 Ruotsalainen sisustusjätti Ikea on saanut huomata, että muutamien millien viilauksia kirjaimissa ei välttämättä katsota sormien läpi. Yhtiön päätös vaihtaa esimerkiksi katalogeissa käytetty fontti on saanut typografiasta kiinnostuneet raivoihinsa.

Sanomalehteä selannut göteborgilaismies järkyttyi nähdessään lehdessä sivun kokoisen Ikean mainoksen. Kaikki ei ollut niin kuin ennen.

– Ajattelin, että jotain on todella pahasti pielessä. Kun perehdyin asiaan Twitterissä, Ikean mainostoimiston ihmiset kertoivat uudesta Ikea-fontista, Mattias Åkerberg sanoo asiasta kirjoittavalle Time-lehdelle.

– En melkein uskonut, että se on totta.

Ikea on päättänyt vaihtaa fonttia. Tähän asti huonekaluyhtiö on luottanut hieman muokattuun versioon Futura-fontista.

Uudeksi fontiksi on valittu Verdana, eikä se ole miellyttänyt kaikkia.

Typografia
ei ole leikin asia


– Ikea, lopeta Verdana-hulluus, vetoaa tokiolainen Oliver Reichenstein Twitterissa Timen mukaan.

– Sanat eivät riitä kuvailemaan kokemaani vastenmielisyyttä, melbournelainen Ben Cristensen puolestaan kertoo.

– Kauhistuttavaa, dublinilainen Christian Hughes tilittää.

Keskiviikkona romanialainen designkonsultti Marius Ursache perusti nettivetoomuksen, joka vaatii Ikea pöyrtämään päätöksen fontin vaihtamisesta.

Joillekin graafikoille millien muutoksessa ei ole kyse turhasta pilkunviilauksesta. Kyse on soveliaisuudesta.

Microsoft kehitti aikanaan Verdana-fontin näyttöruudulle, ei paperille.

– Siinä on avoin, leveä kirjainmuoto ja paljon tilaa merkkien välissä, jotta pienellä ruudulla lukeminen olisi helpompaa, lontoolaisen digitaaliseen konsultointiin erikoistuneen Made-by-Many-toimiston luova johtaja Simon l’Anson selittää Timelle.

– Siinä ei ole lainkaan eleganssia eikä visuaalista rytmiä suuressa koossa.

Joidenkin mielestä Verdana on lisäksi liian käytetty fontti. Jotkut taas ihmettelevät, miksi Ikea haluaisi muuttaa Ikean identiteetille tärkeän logon.

Suunnittelijat
kokevat tulleensa petetyiksi


Ikean mukaan nimenomaan Verdanan yleisyys tekee siitä hyvän valinnan. Fontti tulee ilmaiseksi Microsoftin Office-ohjelman kanssa, joten sitä voi käyttää monissa maissa ja monentyyppisten aakkosten kanssa.

– Se on tehokkaampi ja kustannustehokkaampi, Ikean edustaja Monica Gocic kommentoi fonttikohua Timelle.

– Lisäksi se on yksinkertainen ja moderni typografialtaan.

Gocin mukaan kohu on yllättänyt Ikean. Ursachen nettivetoomus on kerännyt päivässä 700 nimeä.

Bukarestilainen suunnittelija Iancu Barbasa on sitä mieltä, että huolellisesta muotoilusta kiitelty Ikea on pettänyt suunnittelijayhteisön hylkäämällä vanhan fonttinsa.

– Tiedän, että nyt ei ole kyseessä maailman nälänhätä. Mutta jos Ikean kaltainen yritys voi tehdä tällaisen virheen, ihmettelen, kuka johtaa joukkoa designin suhteen.

Comic Sansia
parjataan Facebookissa


Fontit kuumentavat tunteita muutenkin kuin logoissa.

Microsoft Officen Comic Sans -fontti aiheuttaa joissakin puistatuksia. Fontin käyttöä vastustavat ovat yhdistäneet voimansa Facebookissa, jossa on kymmeniä fontin vastustajille tarkoitettua ryhmää.

Suurimmissa on yli kymmenen tuhatta jäsentä.  

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.

Keskustelua uutisesta

Lue keskusteluja ja osallistu (40)
Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa

Lisää aiheesta
I love Ikea oli liikaa huonekalujätille
Ikea takoi ennätyksen

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Digitoday

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset | Blogit

Ajatukset | It-viikko | Markkinointi | Oma talous | Pörssiuutiset | Uutiset | Yrittäjä

Mainos Directa: löydä uutisten yritykset

Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Valuuttakurssit
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa rss-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta
Mainonta

Ilta-Sanomat
Helsingin Sanomat

Digitoday