Teleoperaattorien kesän alennusmyyntikampanjat näyttävät nyt olevan hetkeksi ohi. Koulujen alkamisen jälkeen seuraavia alennussesonkeja voidaan odottaa todennäköisesti joulun tienoilla.
Suomen Rahatiedon
Taloussanomille tekemän vertailun mukaan peruskännykkäliittymän hankkija saa nyt varautua keskimäärin 32,82 euron kuukausimaksuun. Halvimmillaan liittymä irtoaa hieman alle 20 eurolla kuussa.
Hinnat ovat aavistuksen verran nousseet viime vuoden kesän lukemista, jolloin vastaavat liittymämaksut vaihtelivat 19–52 euron välillä.
Osittain tähän vaikuttaa arvonlisäveron muutos, mutta moni halvimmista operaattoreista on myös viilannut hintojaan lähemmäksi kilpailijoita.
(Katso hinnat jutun lopussa olevasta taulukosta.)
Tarjoushinta ei kerro
toteutuneita kuluja
Lähes kaikilla operaattoreilla on tarjolla puhepaketteja, joita saa joko puhelinlaitteen kanssa tai ilman. Tarjoushinta voi olla esimerkiksi 18,89 euroa kuussa, sisältäen 500 minuuttia puheaikaa, josta puhelun minuuttihinnaksi saadaan 3,78 senttiä.
Mitä isomman minuuttipaketin ottaa, sitä halvemmalta puhelun laskennallinen minuuttihinta näyttää.
Todellisuudessa hinta toteutuu vain, jos käyttää koko paketin puheajan viimeiseen sekuntiin asti ja tekstaa koko pakettiin kuuluvan viestikiintiönsä täyteen. Mikäli käyttö jää vajaaksi, puheluiden minuuttihinta voi nousta melkoisesti mainosten lupaamasta.
Pakettihinnoista ei ole iloa, mikäli käyttää puhelintaan paljon ulkomailla. Sieltä soitellut puhelut ja datayhteydet laskutetaan yleensä erikseen, samoin kotimaisiin palvelunumeroihin soitetut puhelut.
Liittymien nimillä
on väliä
Operaattorit uusivat ajoittain liittymiensä nimiä, tehdäkseen niistä mainosmielessä houkuttelevampia.
Viimeksi nimenvaihtoon innostui Saunalahti, joka
risti kesällä liittymänsä Norpaksi, Joutseneksi, Tikaksi ja Otsoksi. Eläimellisten liittymien hinnoitteluperusteet ovat kuitenkin ennallaan.
Entinen GSM Suomi on nyt nimeltään Dicame.
Elisa ei enää myy Elisan ja Kolumbuksen nimellä uusia liittymiä yksityisasiakkaille, vaan nimenä on Saunalahti. Vanhojen liittymien nimet ovat säilyneet ennallaan.
Uutena palveluntarjoajana on asiakaskisaan tullut Academica.
Asiakas voi valita pakettiliittymien lisäksi myös minuuttilaskutusliittymän, latausliittymän tai dataliittymän.
Esimerkiksi Saunalahden kotisivuilla on laskuri, jolla eri laskutustapojen hintaeroja voi itsekin verrata.
Näin vertailuhinnat
lasketaan
Suomen Rahatieto laskee vertailussaan, paljonko 450 minuutin kuukausipuhelut tulevat eri liittymillä maksamaan.
Puheluista puolet ajoittuu työaikaan, kello 7–17 väliselle ajalle ja puolet laskennalliselle vapaa-ajalle.
Kuukaudessa soitetaan 90 kappaletta viiden minuutin puheluita, ja niistä puolet toisen operaattorin liittymään.
Tekstiviestejä lähetetään 50, näistä myös puolet toisen operaattorin liittymään. Luvuissa on myös mukana liittymien kiinteä kuukausimaksu.