Kilpailu halpalennoista kiristyy – Norwegian lisää lentoja
Kuva: Hans Olav Nyborg/Hangar via Bloomberg
05.10.2010 11:02 Euroopan kolmanneksi suurin halpalentoyhtiö Norwegian lisää selvästi Suomen-lentojensa määrää. Uusia lentoja tulee sata viikossa. Ensi keväänä yhtiö alkaa lentää Suomesta muun muassa Kööpenhaminaan, Nizzaan, Roomaan ja Barcelonaan.
Lentoyhtiö Norwegian kasvattaa Suomen-lentojensa määrää selvästi. Yhtiö avaa keväällä Helsinki-Vantaan lentoasemalle solmukohdan ja lisää sieltä lähtevien kansainvälisten lentoreittien määrän kahdesta kolmeentoista. Lisäksi se avaa kaksi uutta kotimaanreittiä.
Norwegian on Skandinavian toiseksi suurin lentoyhtiö ja Euroopan kolmanneksi suurin halpalentoyhtiö. Se aloitti Suomen markkinoilla huhtikuussa ja yhtiön toimitusjohtajan Björn Kjosin mukaan Helsinki–Oslo ja Helsinki–Tukholma-reitit ovat osoittautuneet menestykseksi.
Norwegianin tiedotteen mukaan yhtiö sijoittaa Helsinkiin kolme uutta Boeing 737-800-lentokonetta ja alkaa ensi keväänä yhtiö lentää Helsingistä Ouluun ja Rovaniemelle sekä Kööpenhaminaan, Malagaan, Nizzaan, Kreetan Haniaan, Roomaan, Barcelonaan, Lontoon Gatwickiin, Splitiin ja Alicanteen.
Kotimaanmatkojen ja tyypillisten liikematka- ja kaupunkilomakohteiden hinnat alkavat 29 eurosta ja pidempien Etelä-Euroopan reittien hinnat 59 eurosta.
Taloussanomat
Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.
Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä
Keskustelua uutisesta
Lue kommentteja ja osallistu (28)
Uusimmat uutiset
Lisää uutisia
^ Etusivulle
Uutislista |
Luetuimmat uutiset
Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä
Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta
Digitoday