Näin huijarit iskevät lomamatkalla

Kuva: Fatih Pinar

24.07.2011 07:02 Luulitko ostaneesi kameran, mutta paketista paljastuikin muovilelu – ja ryppyvoide olikin ihan jotain muuta? Useimmat suomalaiset joutuvat ulkomaan lomamatkallaan huijatuiksi vähintään yhden kerran. Katso miten sinua yritetään huijata ja miten vältät vaaranpaikat, miksi esimerkiksi kauppiaan tyrkyttämään vesimeloniin ei kannata koskea.

Monessa maassa matkailu elättää suurta ihmisjoukkoa. Osa tästä porukasta on huijareita, jotka keksivät mitä moninaisimpia tapoja ansaita turismilla.

Matkalehden päätoimittaja Jorma Aula arvioi, että on tavallista, että suomalainen joutuu matkallaan vähintään yhden huijauksen kohteeksi. Aina huijattu ei edes tajua tulleensa höynäytetyksi, mutta toisinaan kokemus on kallis ja karvas.

Kaikki rahankäyttötilanteet ovat mahdollisia huijaushetkiä. Ostoksia tekevän kannattaa olla tarkkana. Aula kertoo muun muassa Kanarian saarilla toimivista kauppiaista, jotka myyvät kalliita tavaroita kuten järjestelmäkameroita.

– Kun matkailija päättää tehdä kaupat, pakettiin ei kääritäkään esiteltyä tuotetta, vaan tiskin alta otetaan avaamaton, asialliselta näyttävä paketti. Sieltä saattaa löytyä jokin näytelaite, muovinen tai puinen kamera.

Jos matkailija ostaa tällaisen juuri ennen lähtöään tai lahjaksi, hän ei välttämättä avaa pakettia ennen kuin kotimaassa. Vaikka ostaja avaisi sen matkakohteessaan, hän ei välttämättä enää löydä kauppaa, josta se on ostettu, sillä monet kaupat vaihtavat jatkuvasti paikkaa.

Monessa muussakin tuotteessa paketti voi hämätä. Aulan mukaan esimerkiksi Turkissa on tavallista, että muun muassa kosmetiikka tai hajusteet eivät ole ollenkaan sitä, mitä purkissa tai pullossa lukee.

Älä ota käteen
tyrkytettävää tavaraa

Jos joku antaa sinulle kadulla kauniin ”onnea tuottavan kiven” tai tahtoo laittaa kukan napinläpeesi tai punotun nauhan ranteeseesi, hän todennäköisesti vaatii sinua kohta ostamaan sen.

Aula kertoo, että esimerkiksi Bulgarian rannoilla on  hedelmäkauppiaita, jotka laittavat meloninsiivun turistin käteen.

Kun matkailija ei tahdo ostaa viipaletta, kauppias väittää, että hän on ottanut sen ja hänen pitää maksaa. Hinta on usein täysin yläkanttiin.

– Jos joku tyrkyttää jotain, tavaraa ei missään tapauksessa pidä ottaa käteen, Aula sanoo.

Selvitä taksien hinta-
taso ennakkoon

Julkisilla liikennevälineillä on kiinteät hinnat, mutta usein taksit yrittävät vetää kotiinpäin. Pahimpia taksihuijauksia voi välttää sillä, että ottaa ennakkoon selvää, missä päin esimerkiksi hotelli sijaitsee ja miten pitkä matka on.

Myös paikallinen hintataso on hyvä selvittää. Yksi tapa on sopia matkan hinta ennen kuin auto lähtee liikkeelle.

Ympäri maailman on taksamittareita, jotka eivät näytä oikein tai joiden kuljettaja sanoo olevan rikki. Tällöin kuljettaja saattaa pyytää matkasta mitä mieleen juolahtaa.

Aula kertoo itse tulleensa huijatuksi Tallinnassa. Taksissa oli mittari, mutta se nakutti normaalia nopeammin.

– Maksoin tuplaten. Paluumatka maksoi puolet menomatkan hinnasta, hän kertoo.

Kreikassa on tavallista, että taksit lupaavat viedä asiakkaan 20 prosenttia halvemmalla, jos tämä ei pyydä kuittia. Kuljettaja yleensä hinnoittelee matkan asiakkaan ulkonäöstä tekemänsä nopean maksukykyarvion perusteella.

Taksihuijausten klassikko on kierrättää tietämätöntä turistia ympäri kaupunkia. Mahdollisiin kummastuneisiin kyselyihin kuljettaja voi vastata, että toisella reitillä on vaikkapa tietyö tai paha ruuhka.

Epäile taksin
suosituksia

Hotelliin matkalla olevalle turistille taksinkuljettaja saattaa sanoa, että osoitteen mukainen majapaikka on remontissa, palanut tai kehno. Todennäköisesti hän sanoo tietävänsä paremman ja ehdottaa matkailijan viemistä sinne.

Yleensä kuljettaja saa rahaa siitä, että hän vie asiakkaita kyseiseen hotelliin. Sama voi koskea myös kuljettajan ehdottamia ravintoloita ja kauppoja.

 – Näin suositellut paikat eivät välttämättä ole mitään hyviä. Ne voivat osoittautua kalliiksi ja niissä ”uhrilta” voidaan nyhtää lisähintaa.

Rautatie- ja linja-autoasemien liepeillä voi parveilla paikallisia, jotka tahtovat viedä matkailijan ”hyvään” majapaikkaan. Kyse voi olla vain majatalojen tavasta hankkia asiakkaita, mutta myös yrityksestä viedä turisti syrjäkujille ryöstämistä varten.

Ilmaista palvelu ei ole. Majapaikan omistaja voi maksaa oppaalle, mutta tämä voi vaatia palkkiota avustaan myös matkailijalta.

Avuliaat ja avun tarvitsijat
voivat olla osa mafiaa

Ikävä kyllä yllättävää avuliaisuutta kannattaa aina epäillä. Henkilö, joka tulee kysymään karttaa lukevalta turistilta, tarvitseeko vieras apua, voi olla taskuvaras.

Kaikenlainen sekaannus ja matkailijan huomion kiinnittäminen toisaalle on varkaille tilaisuus. Ei ole tavatonta, että avuntarjoaja pyrkii nappaamaan lompakkosi, kamerasi tai laukkusi.

Monessa maassa on pieniä kengänkiillottajia. Osa turisteista tahtoo köyhää lasta auttaakseen kiillotuttaa vaikka sandaalinsa. Jos asiakkaita ei ole, osa kiillottajista kavereineen tekee itselleen asiakkaita. On mahdollista, että joku vaivihkaa heittää rapaa kengillesi ja pieni kiillottaja tulee ”pelastamaan sinut pulasta”.

Usein spontaanilta näyttävä toiminta on hyvin organisoitua. Kerjäläiset ja avuntarvitsijat ovat tällöin osa järjestelmää, jonka takana voi Aulan mukaan olla paikallinen mafia.

Moni heltyy, jos lapsi tulee torilla kertomaan, että on hukannut vanhempansa ja tarvitsee bussirahan kotiin.

Afrikassa liikkuu aikuisia, jotka kertovat tarvitsevansa lääkkeitä vakavasti sairaille lapsilleen. Paikalliset tietävät, että yleensä länsimaalaisilla on vähintään malarialääkettä, mutta usein myös esimerkiksi särkylääkkeitä ja antibiootteja mukanaan.

Sairaille lääkkeet saattavat mennä mutkan kautta. On tavallista, että niitä pyytänyt menee oitis apteekkiin myymään saamansa lääkkeet.

Älä vaihda
rahaa kadulla

Rahapussin esille ottaminen kadulla tai torilla voi jo olla riski. Se voidaan napata heti näkyvästi, mutta todennäköisempää on, että joku seuraa, mihin kukkarosi laitat ja yrittää onkia sen tungoksessa vähän myöhemmin.

– Katujen rahanvaihtajia kannattaa aina välttää. He ovat silmänkääntötemppuja tekeviä taikureita. Heidän käsissään rahat yllättäen katoavat ja heiltä voi saada väärennettyä rahaa.

Rahan vaihtamiseen muualla kuin pankissa tai hyvässä hotellissa liittyy aina huijauksen mahdollisuus. Aulan mukaan ihmisiä hämätään esimerkiksi numerokikkailulla etenkin, jos vaihtopisteeseen on jonoa ja ympärillä hälinää.

– Jos kurssi on vaikkapa 1,91, se saatetaan kääntää 1,61:ksi tai 1,19:ksi. Kurssi lukee kuitissa pienellä ja himmeällä, ja se jää helposti huomaamatta. Monet eivät edes tajua, miten kurssi lasketaan.

Ympäri maailmaa on kohtuullisen yleistä, että kauppias kertoo ottavansa paikallisen valuutan lisäksi vastaan myös euroja tai dollareita. Aulan mukaan tällaisissa tapauksissa kurssi on poikkeuksetta huono.

Varoitukset siitä, että luottokorttia ei pidä päästää näkyvistään, pätevät jatkuvasti.

 – Luottokortti on helppo kopioida nopeasti takahuoneessa, Aula muistuttaa.

Älä näytä
varakkaalta

Osa turisteista näyttää kerjäävän itselleen hankaluuksia. Etenkin köyhissä maissa hyviin vaatteisiin pukeutunut, kalliita koruja ja kelloa kantava turisti houkuttelee ryöstäjiä.

– On tapauksia, joissa kello on saatu, kun käsi on katkaistu, Aula kertoo.

Perusasia Aulan mukaan on, että etenkään köyhissä maissa ei saa näyttää varakkaalta. Kalliit korut ja kellot kannattaa jättää kotiin ja kulkea jopa rikkinäisissä vaatteissa.

Kehon kieli on kansainvälistä ja huijarit ovat taitavia lukemaan sitä. Jos turisti kulkee eksyneen näköisenä, hän on hyvä saalis. Sitä on myös humaltunut.

Joissakin turistikeskuksessa paikalliset joukkiot seuraavat uusia ryhmiä ja poimivat seurantaansa parhailta näyttävät uhrit. Esimerkiksi keski-ikäinen, yksin liikkuva ja runsaasti alkoholia nauttiva voi saada ympärilleen paikallisia ”ystäviä”.

Usein turisti voi vain
manata typeryyttään

Vaikka suomalaiset matkailevat jo aika paljon, moni on Aulan mielestä silti hyvin sinisilmäinen.

– On edelleen yleistä, että suomalainen mies kulkee lompakko takataskussa. Se on helppo saalis kömpelömmällekin varkaalle.

Useimmat huijaukset ovat sellaisia, että matkailija ei voi muuta kuin manata typeryyttään. Ne ovat usein tilanteita, jotka on rajattu matkavakuutusten ulkopuolelle.

Ilman vakuutusrahoja jäivät esimerkiksi kaksi keski-ikäistä naista, jotka olivat laittaneet matkakassansa lentokoneen ruumaan menevään matkalaukkuun. Kohdemaassa laukku oli ilmeisesti läpivalaistu – ja rahat olivat kadonneet saman tien.

Ota vakuutus ja
harkitse sen turva

Matkailijoilla on vääriä käsityksiä matkavakuutuksista. Aulan mukaan moni käyttäytyy holtittomasti ja luottaa, että jos jotain sattuu, vakuutus korvaa.

Osa pitää hankaluuksien mahdollisuutta niin pienenä, että ei ota koko vakuutusta. Finanssialan Keskusliiton tutkimuksen mukaan miltei kolmannes suomalaista matkustaa ilman vakuutusta.

Monella vakuutetuista on niin suppea turva, että se ei korvaa pahimpia vaihtoehtoja.

Liki 40 prosenttia Finanssialan keskusliiton kyselyyn vastanneista kuvitteli, että Suomen valtio järjestää kotiinkuljetuksen, jos jotain vakavaa sattuu. Luulo voi tulla kalliiksi.

– Ambulanssilento Thaimaasta maksaa 170 000–200 000 euroa, Aula kertoo.

Outi Kokko

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.

Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Keskustelua uutisesta

Lue kommentteja ja osallistu (87)

Lisää aiheesta
Matkavakuutukset voimassa kotiin asti
Näin matkustat halvemmalla
Autolla ulkomaille? Tarkkana vakuutuksen kanssa!
Villi itä kukoistaa Tallinnan takseissa
Näillä vinkeillä lomamatkasi onnistuu varmasti
Kaapparitaksi ratkaisi ongelman
Matkavakuutuksen lupaus turvasta voi pettää
Ensi viikolla etelään? Vielä ehtii
Lentoyhtiöiden viime hetken rahastuksesta tulee loppu
Nyt se loppuu: Halvimmat Tallinnan-matkat menivät jo
Suomalaiset vaihtoivat Tukholman Tallinnaan
Nordea varoittaa "ilmoittaminen"-viesteistä
Ei ole totta – miksi hotelli opastaa vessankin käytössä?
Vessapaperihuijauksesta jopa 20 vuoden tuomio
Turisti, pysy kaukana näistä kaupungeista
Hellurei ja aivot kotiin – ei ihme, jos matkavakuutus maksaa
Ei enää öllötystä – lomalla on oltava paljon tekemistä
Levottomuuksista viis – suomalaiset tahtovat Kreikkaan
Suomalaisilla on kova hinku nettiin myös lomalla
Hotelli Viru avaa legendaarisen Valuuttabaarin
Näistä maista tulevat kauheimmat turistit
Matkatoimisto Hispania lopettaa toimintansa
"Karaoke-matkailulla ei pärjää kilpailussa"
Säästövinkit lomareissuun - "Monikaan ei tule ajatelleeksi"
Jos sähläät lomasi pilalle, kukaan ei auta ilmaiseksi
Yle: Vanhusten lääkekulut kasvavat jakelumaksun takia
Uusi vitsaus uhkaa Kreikkaa – edessä paluu vuoteen 1974

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Digitoday

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset

Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä

Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta


Digitoday