Kullan hinta nousi yli 1910 dollarin unssilta
Kuva: EPA
23.08.2011 09:30 Kullan hinta nousi uuteen ennätykseen, mutta hinta saattaa vielä nousta 2000 dollariin unssilta vuoden loppuun mennessä.
Kullan hinnan kohoamiselle ei näy loppua, kun epävarmuus jyllää maailmantaloudessa ja sijoittajat etsivät turvallista kohdetta rahoilleen. Kullan välittömien toimitusten unssihinta nousi Singaporen raaka-ainepörssissä tänä aamuna korkeimmillaan jo 1913,50 dollariin unssilta.
Kullasta maksetaan nyt enemmän kuin koskaan. Elokuun aikana sen hinta on vahvistunut 17 prosenttia, mikä on jyrkin hintahypähdys kuukaudessa sitten vuoden 1982.
– Kulta on jatkanut rajua nousuaan, vaikka dollari on suhteellisesti vahvistunut ja hyvin menestyviä rahastoja sekä muita turvasatamia on tarjolla. Tämä kertoo mielestäni siitä, että todellinen ostovoima halutaan säilyttää, metalleihin erikoistunut johtava ekonomisti Peter Richardson Morgan Stanley Australiasta sanoi.
Kullan unssihinta saattaa nousta 2000 dollariin vuoden loppuun mennessä, ilmenee uutistoimisto Bloombergin tekemästä kyselystä. Tämä hinta tarkoittaisi kullan vahvistuneen vuoden aikana 41 prosenttia, enemmän kuin kertaakaan yli kolmeen vuosikymmeneen.
Joulukuun toimitusten hinta nousi 1917,90 dollariin unssilta tänä aamuna Singaporessa. Myös kesäkuun toimitusten hinta Tokion raaka-ainepörssissä ja joulukuun toimitusten hinta Shanghain futuuripörssissä olivat nousseet kaikkien aikojen ennätyslukemiin.
Myös muut jalometallit ovat kallistuneet taantumapelkojen lisäännyttyä.
Hopean välittömien toimitusten hinta oli kivunnut 1,1 prosenttia 44,25 dollariin unssilta, eli korkeimmilleen sitten toukokuun alun. Platinan hinta oli noussut 0,7 prosenttia 1916,75 dollariin unssilta, mikä tarkoittaa kolmen vuoden ennätyshintaa.
Palladium oli sitä vastoin halventunut 0,5 prosenttia.
Taloussanomat-Bloomberg
© Kaikki oikeudet pidätetään
Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä
Keskustelua uutisesta
Lue kommentteja ja osallistu (23)
Uusimmat uutiset
Lisää uutisia
^ Etusivulle
Uutislista |
Luetuimmat uutiset
Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä
Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta
Digitoday