Nuorilla aikuisilla alla itsensä ikäinen auto
26.01.2011 11:59 Nuorilla, 19–21-vuotiailla kuljettajilla on allaan keskimäärin 15,5-vuotias auto. Neljännes kurvailee teillä peräti 20-vuotiaalla tai sitä vanhemmalla kiesillä, If Vakuutusvahinkoyhtiö kertoo.
Ainoastaan joka kymmenennellä 18–21-vuotiaalla kuljettajalla on alle yhdeksänvuotias auto. Autojen keski-ikä Suomessa on 11 vuotta, joten nuoret ajavat keskimäärin varsin vanhoilla autoilla.
Erityisesti ruuhka-Suomen ulkopuolella nuorilla aikuisilla on allaan iäkäs menopeli. Siellä keski-ikä liikkuu 16 vuoden tienoilla. Helsinkiläisillä nuorilla kuljettajilla on uusimmat, keskimäärin 13,5-vuotiaat, autot.
Ifin ajoneuvovakuutusten johtajan Mikko Pöyhösen mukaan tilanne on huolestuttava, koska kokemattomat kuljettajat ajavat autoilla, joiden turvallisuus on verrattain huono.
Suurin tekijä turvallisuudessa on silti Pöyhösen mukaan asenne. Kuljettajat jakautuvat selvästi kahteen ryhmään, joista toiselle ei satu onnettomuuksia nuorena eikä vanhana ja toinen on selvästi onnettomuusherkempi.
Taloussanomat
Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.
Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä
Keskustelua uutisesta
Lue kommentteja ja osallistu (81)
Uusimmat uutiset
Lisää uutisia
^ Etusivulle
Uutislista |
Luetuimmat uutiset
Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä
Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta
Digitoday