Nämä postit suljetaan – Itellan yt:t päättyivät
Kuva: Ulla-Maija Lähteenmäki
06.10.2011 17:44 Itella aikoo sulkea 34 Postin omaa myymälää. Näistä 17 lopetetaan kokonaan ja 17 tilalle perustetaan yhteistyökumppanin ylläpitämä myyntipiste.
Syynä postien lakkauttamiseen on Itellan sadan miljoonan euron säästöohjelma. Ohjelmaan kuuluva ensimmäinen yt-neuvottelukokonaisuus on saatu Itellan mukaan päätökseen. Väkeä vähenee yhteensä 245 henkilötyövuotta.
Postikonttoreiden vähentämisen lisäksi kirje- ja pakettilajittelu loppuu Lappeenrannan postikeskuksessa. Työ loppuu 26 työntekijältä. Itella Asiakkuusmarkkinoinnissa on puolestaan tehty yrityskauppa, jonka seurauksena väkeä vähenee irtisanomisten kautta enintään 64. Postien lakkauttamisilla vähentyy 155 henkilötyövuotta.
Postien vähennykset tapahtuvat pääosin suurissa kaupungeissa. Esimerkiksi Helsingistä vähennetään viisi postia, Vantaalta kaksi, Turusta kaksi, Tampereelta kaksi ja Oulusta kaksi. Taulukko kaikista vähennettävistä tai yhteistyökumppaneille siirrettävistä posteista löytyy jutun lopusta.
Itellan mukaan muutokset alkavat aikaisintaan ensi vuoden alkupuolella ja niiden on tarkoitus toteutua viimeistään kesäkuun 2012 loppuun mennessä.
– Nyt muutoksia toteutetaan pääasiassa suurimmissa kaupungeissa. Jatkossa osaan niistä kaupunginosia, jotka jäävät nyt ilman postia, perustetaan Postin Noutopiste, sanoo johtaja Petri Aaltonen Itellasta.
Postin omia myymälöitä
jatkossa enää 100
Aaltosen mukaan yhä suurempi osa posteissa käynneistä on verkkokaupoista tilattujen pakettien noutoja.
– Kustannuksiltaan keveämmillä palvelupisteillä voimme tulevaisuudessa tarjota yhä enemmän joustoa siihen, mistä pakettinsa voi noutaa. SmartPOST-pakettiautomaattien käytön yleistyessä ja Postin Noutopiste-konseptin laajentuessa tämä toteutuu, kertoo Aaltonen.
Muutosten jälkeen Postilla on enää noin sata omaa myymälää. Yritysten yhteydessä toimivia myyntipisteitä on 900.
Itellan syyskuussa alkanut toinen yt-neuvottelukokonaisuus on edelleen kesken. Itella arvioi sen päättyvän loka–marraskuun vaihteessa.
Taloussanomat
Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.
Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä
Keskustelua uutisesta
Lue kommentteja ja osallistu (35)
Uusimmat uutiset
Lisää uutisia
^ Etusivulle
Uutislista |
Luetuimmat uutiset
Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä
Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta
Digitoday