Ovatko mellakat keinottelijoiden syytä?

Tunisiassa ja Egyptissä leimahtaneet levottomuudet ovat kuin karu uusinta parin vuoden takaisista nälkämellakoista Kaukoidän köyhimmissä maissa. Syytkin ovat samat.

Mellakoiden ja mielenosoitusten taustalla on kansannousujen perinteisiä aineksia, kuten demokratian ja ihmisoikeuksien puutteita. Mutta nämä ovat kuin vanhan ruutitynnyrin sisältöä.

Sytytin on lähempänä köyhän kansan arkitodellisuutta: ruutitynnyrit on sytyttänyt ennemmin ruoan raju kallistuminen kuin vapaiden vaalien kaipuu.

Kansainvälisen talouden ja politiikan riskianalyyseihin erikoistunut tutkimusyhtiö Stratfor on viime päivien Egypti-raporteissaan luonnehtinut sekä Tunisian että Egyptin levottomuuksia ennen muuta ruokamellakoiksi.

Kansa olisi niin Tunisiassa kuin Egyptissäkin todennäköisesti ennen pitkää lähtenyt kaduille vaatimaan muutoksia. Mutta se olisi tuskin tapahtunut juuri nyt ja vieläpä samaan aikaan useissa maissa, ellei ruoka olisi ensin kallistunut.

Ruoka kallistunut
äkisti ja paljon

Tunisia ja Egypti kuuluvat kumpikin niihin maailman maihin, jotka tuovat muista maista suuren osan tarvitsemistaan elintarvikkeista.

Toinen kaksikkoa niin kuin muitakin Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän maita yhdistävä seikka on, että enemmistö kansalaisista joutuu käyttämään huomattavan suuren osan niukoista tuloistaan ruokaan.

Egyptissä, Algeriassa ja Syyriassa ruokalaskuun hupenee keskimäärin puolet kotitalouksien kulutusmenoista. Irakissa ruokaan menee vielä suurempi osa kotitalouksien menoista, Tunisiassa, Libyassa ja Jordaniassa hieman vähemmän.

Taloustutkimusyhtiö Haver Analyticsin kokoamien tietojen mukaan elintarvikkeiden kuluttajahinnat ovat vuodessa nousseet esimerkiksi Egyptissä melkein 20 prosenttia. Puolessa vuodessa ruokalasku on paisunut yli kymmenen prosenttia.

Kuluttajahinnoissa voi kuitenkin olla vielä lisää nousupainetta, sillä osa keskeisistä elintarvikeraaka-aineista maksaa nyt raaka-ainepörsseissä jopa kaksi kertaa enemmän kuin viime kesänä.

Esimerkiksi vehnän pörssihinta on kaksinkertaistunut puolessa vuodessa.

Luonnon
oikkuja


Osa viljan ja muiden elintarvikeraaka-aineiden jyrkästä kallistumisesta perustuu luonnon oikkuihin.

Tällaisia ovat Venäjän etenkin Mustanmeren vilja-alueilla kärsimä kuivuus, Argentiinan ja Kanadan viljasatojen jääminen tavallista heikommiksi ja viimeksi Australian jättitulvien aiheuttamat satomenetykset.

Sato-ongelmat ovat suhteellisen yllättävinä tapahtumina omiaan nostamaan hintoja äkillisesti ja joskus myös paljon. Usein samaan aikaan kallistuvat sekä ongelmista kärsivä laji että sitä korvaavat lajit. Jos kahvisato on pettymys, nostaa kysyntä herkästi myös teen hintaa.

Mutta vehnäsadon paahtuminen piloille tai Venäjän määräämät vehnän vientirajoitukset tuskin selittävät, miksi myös sokeri ja kaakao ovat rikkoneet hintaennätyksiä.

Kiinan kasvu
ei ole uutinen

Kaikkien elintarvikeraaka-aineiden samanaikaista railakasta kallistumista tuskin selittää sekään, että Kiina ja moni muu Kaukoidän ja Latinalaisen Amerikan maa vaurastuu vauhdikkaasti, ja vaurastuvan väen ruokahalu kasvaa syödessä.

Kiinan ja muiden nopeasti kasvavien kehittyvien talouksien vaurastuminen olisi muuten houkutteleva selitys yhtä hyvin elintarvikkeiden kuin muidenkin raaka-aineiden niukkuuteen ja kallistumiseen, ellei tässä selityksessä olisi yhtä suurta ongelmaa:

Kiinan kasvu ei ole äkillinen ja varsinkaan vasta viime kesänä raaka-ainemarkkinoiden tietoon äkkiarvaamatta tupsahtanut tapahtuma, joka voisi selittää hintojen yhtäkkisen ja voimakkaan nousun.

Mutta jotakin äkillistä viime kesänä kuitenkin tapahtui. Jotakin sellaista, joka voi selittää ainakin osan elintarvikkeiden ja muidenkin raaka-aineiden kallistumisesta.

Bernanken
taikasanat

Satunnaisten luonnonilmiöiden jälkeen kenties tärkein ja yhtä äkillinen tapahtuma viime kesänä oli maailman vaikutusvaltaisimman keskuspankin, Yhdysvaltain Fedin, ilmoitus uusista rahapolitiikan mittavista kevennystoimista.

Pääjohtaja Ben Bernanke piti elokuun lopussa Fedin perinteisessä Jackson Holen kesäkokouksessa puheen, jonka epäsuorat vaikutukset ja varsinkin tahattomat sivuvaikutukset saattoivat osaltaan johtaa Tunisian ja Egyptin ruokamellakoihin.

Tuossa puheessaan Bernanke ensimmäisen kerran arveli julkisesti Yhdysvaltain talouden toipuvan taantumasta niin hitaasti, että Fed harkitsee uusia rahapolitiikan tuntuvia kevennystoimia.

Käytännössä Bernanke vahvisti puheellaan markkinoiden odotukset uusista rahan tarjontaa elvyttävistä velkakirjaostoista oikeiksi.

Tämä rahapolitiikan kvantitatiiviseksi kevennykseksi kutsuttu liittovaltion velkakirjojen osto-ohjelma pantiin toimeen marraskuussa, mutta sen markkinavaikutukset alkoivat saman tien Bernanken puheen jälkeen.

Uutta rahaa
markkinoille

Marraskuussa alkaneet Fedin velkakirjaostot ovat jo toinen kvantitatiivisen kevennyksen kierros. Ensimmäinen alkoi vuoden 2009 maaliskuussa finanssikriisin pahimpien hetkien jälkeen.

Rahoitusmarkkinoilla toimivat pankit ja suursijoittajat, kuten vipurahastot, arvelivat ensimmäisen osto-ohjelman vaikutuksista, että nytkin Fedin pankkien kautta talouteen syöttämä uusi raha livahtaa mitä todennäköisimmin arvopaperimarkkinoille.

Näin myös kävi. Pankkien luotonanto tavallisille laina-asiakkaille, kuten yrityksille tai kotitalouksille, on pysynyt ennallaan tai jopa jatkanut supistumistaan. Sen sijaan uutta rahaa on mennyt erittäin runsain määrin sijoituksina arvopaperi- ja raaka-ainepörsseihin.

Koko maailman osakepörssien keskimääräinen kurssitaso on noussut 20 prosenttia sen jälkeen, kun Fedin Bernanke piti Jackson Holen puheensa. Samaan aikaan maailman kaikkien pörssiraaka-aineiden hintataso on noussut keskimäärin 30 prosenttia, ja elintarvikeraaka-aineiden hinta peräti 80 prosenttia.

Järkyttikö Fed
tasapainoa?

Elintarvikkeiden ja muiden raaka-aineiden kallistumisesta tuskin voi pelkästään syyttää Fedin Bernankea tai raaka-ainepörsseihin kaksin käsin uutta sijoituspääomaa ammentaneita sijoittajia. Mutta ei uuden sijoituspääoman tulviminen suhteellisen pienille raaka-ainemarkkinoille aivan huomaamatonkaan tapahtuma ole.

Raaka-ainepörssien pääomavirtoja selvittäneet analyysit ovat tunnistaneet viime syksyn tapahtumissa pitkälti samoja piirteitä, jotka nostivat elintarvikkeiden ja muiden hyödykkeiden pörssihintoja vuosina 2007 ja etenkin raakaöljyn hintaa vielä vuonna 2008.

Kyse on kansainvälisiin osake-, korko- ja valuuttamarkkinoihin verrattuna perin pienistä markkinoista, joiden kysynnän ja tarjonnan tasapaino järkkyy herkästi.

Parin viime vuoden hintakehitys vihjaa, että raaka-ainemarkkinoilla saattaa olla vakavia tasapainohäiriöitä, ja että Fed on saattanut pahentaa tilannetta.

Suhteessa eri markkinoiden mittoihin näyttää Fedin kevennystoimista seuranneen voimakkain likviditeettipurske juuri raaka-ainemarkkinoille.

Keinottelu- vai
sijoituskohde?

Keinottelulla on elintarvikeraaka-aineissa vuosituhantiset perinteet, ja keinottelu kuuluu raaka-ainemarkkinoiden alkuperäisiin peruspiirteisiin siinä kuin tuottajien suojauskeinotkin.

Perinteinen keinottelu on edelleen markkinoiden toiminnalle ja mahdollisimman tehokkaalle hinnanmuodostukselle eduksi. Markkinoiden toiminnalle "hyödylliset keinottelijat" ostavat, kun pitävät hintoja liian matalina ja myyvät, kun katsovat hintojen nousseen liiaksi.

Perinteinen pörssikauppa vehnäfutuureilla tuskin kovin herkästi aiheuttaa nälänhätää tai ruokamellakoita.

Mutta perinteisten keinottelijoiden rinnalle raaka-ainepörsseihin on viime vuosien kuluessa ilmaantunut aivan uusi sijoittajien luokka, suuret yhteisösijoittajat.

Näistä eläkerahastojen kaltaisista suursijoittajista toki osa vuoroin ostaa ja vuoroin myy, mutta yhdessä ne ovat toistaiseksi vain ostaneet.

Pääomamarkkinoiden suurpankkeihin kuuluva Barclays Capital arvioi, että pitkäaikaisilla sijoittajilla on erityyppisissä raaka-ainesijoituksissa yhteensä yli 400 miljardia dollaria. Kymmenen vuotta sitten luku oli alle kymmenen miljardia.

Pitkäaikaiset osta-ja-pidä -suursijoittajat eivät välttämättä tehosta raaka-ainemarkkinoiden toimivuutta tavanomaisen keinottelun tapaan. Todennäköisemmin ne ennemmin häiritsevät hinnanmuodostusta – ja voivat viime kädessä aiheuttaa nälkää ja ruokamellakoita.

Kyseenalainen
sijoituskohde

Suurisijoittajien raaka-ainesijoituksissa on kyse sijoitusvarallisuuden hajauttamisesta, jota sijoittajat ovat viime vuosina laajentaneet perinteisempien sijoitusluokkien, kuten osakkeiden ja korkosijoitusten, ulkopuolelle.

Raaka-aineiden suosiota hajautuskohteena on kasvattanut kymmenen vuotta jatkunut hintojen nousu ja oletus, että raaka-aineiden hinnat kehittyvät eri tahtiin kuin osakkeiden tai velkakirjojen hinnat.

Mutta raaka-aineet eivät ole samanlainen sijoitusluokka kuin osakkeet tai velkakirjat, vaan tähän sijoitusluokkaan liittyy myös aivan omanlaisiaan erityispiirteitä:

Pitkäaikaiseksi sijoituskohteeksi raaka-aineet ovat kyseenalaisia, sillä niiden tuotto-odotus on nolla tai negatiivinen. Vehnätonnista ei ole odotettavissa osinkojen tai korkojen kaltaista tuottoa, vaan pelkästään kuluja.

Satojen vuosien kuluessa useimpien raaka-aineiden reaalinen hinnanmuutos on ollut enimmäkseen laskeva. Näin on käynyt myös vehnälle ja useimmille muille elintarvikeraaka-aineille.

Toinen erityispiirre on, että raaka-aineiden hamstraaminen pitkäaikaiseen omistukseen vähentää kyseisen raaka-aineen tarjontaa varsinaiseen tarkoitukseensa.

Sattumoisin elintarvikeraaka-aineiden alkuperäinen tarkoitus on päätyä muodossa tai toisessa jonkun nälkäisen ravinnoksi. Jos tuo alkuperäinen tarkoitus ei täyty, voi käydä niin kuin Tunisiassa ja Egyptissä.