Tutkimus: Vakuutusalan imago parempi kuin koskaan

Kuva: Taloussanomat

07.11.2011 09:44 Vakuutusyhtiöiden asiakkaat ovat aiempaa tyytyväisempiä saamaansa palveluun. EPSI Ratingin tutkimuksen mukaan vakuutusalan imago on nyt parempi kuin koskaan.

Yksityisasiakkaista Lähivakuutuksen ja Turvan asiakkaat ovat tyytyväisimpiä saamaansa palveluun. Lähivakuutus sai hyvät  arviot myös yritysasiakkailta.
Fennia kiipesi tutkimuksen kolmanneksi. Myös Ifin ja Pohjolan imagot ovat parantuneet viime vuodesta.

Yksityisasiakkaiden uskollisuus vakuutusyhtiötään kohtaan notkahti viime vuonna selvästi eikä ole vieläkään kohentunut. Korvauspalvelun laatu vaikuttaa selvästi uskollisuuteen: mitä parempi palvelu, sitä uskollisemmat asiakkaat.

Yritysasiakkaat arvottivat parhaiksi Lähivakuutuksen, Fennian ja A-Vakuutuksen. EPSI Ratingin mukaan kilpailu asiakkaista on kuitenkin kovaa. Tyytyväisyyden hajonta ei ole koskaan aikaisemmin ollut näin pieni.

Suurten yritysten mielestä Pohjola palvelee parhaiten, mutta keskisuuret yritykset pitävät Tapiolaa parhaana.

Tutkimus tehtiin Pohjoismaissa ja Baltiassa. Suomen vakuutusasiakkaat olivat alueen tyytyväisimpiä.

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.

Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Keskustelua uutisesta

Lue kommentteja ja osallistu (7)

Lisää aiheesta
Vakuutusyhtiöiden vakavaraisuus yhä hyvä
Valvoja: Vakuutusyhtiöt eivät voi toimia urakoitsijoina
Liitto haluaa lopun kyttäämiselle: "Joka toinen päivä huomautetaan"
Sammon tulos yli puolittui
Pohjola Pankin tulos heikkeni
Ettet vain hassaisi liikaa rahaa kotisi vakuutukseen?
Kodinkone voi olla kodin tuho
Volkswagenin imago kestää – BMW nuorten naisten suosikiksi
Fennia vähentää jopa 50 työntekijää
”Fennia käyttää härskisti taantumaa hyväkseen”
Fennia päätti yt:t – 32 irtisanotaan

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Digitoday

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset

Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä

Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta


Digitoday