Osta hampurilainen – saat Poliisi-kondomin

Kuva: Seppo Solmela

11.04.2011 17:20 80-lukulainen hampurilaisketju Snacky laajentaa Poliisissa on munaa -kampanjaansa.

Kummallisista mainoksistaan ja oudonnimisistä hampurilaisistaan tunnettu Snacky tempaisee jälleen. Ketju jakaa pääsiäispyhinä 5000 Poliisissa on munaa -kondomia.

Ilmaisjakelu tapahtuu Helsingin Messukeskuksen American Car Show’ssa. Kumeja on jaossa 5000 kappaletta.

– Lisäksi kondomin saa kioskilta jokainen asiakas, joka osaa sitä kysyä. Emme ryhdy tyrkyttämään, että otatko vai etkö tartte, toimitusjohtaja Jukka Nieminen kertoo.

Idea ei ole uusi, sillä Snacky-ketju jakoi kondomeja jo 1980-luvulla.

– Se oli vastine (McDonald’sin) Happy Meal -lelulle. Snackyn tyyliin ei oikein sopinut jakaa mitään leikkikaluja, Nieminen selvittää.

Espoolainen ketju kertoo avaavansa tänä vuonna uudet hampurilaispaikat Tikkurilassa ja Keravalla. Lisäksi ketju havittelee yhä Helsingin kaupungin nakkikioskeja.  

Ketjun kuuluisimmat tuotteet ovat Poliisi, Iso-Poliisi, Taksi, Pressa ja Heavy Monster, mutta Nieminen suunnittelee niiden rinnalle myös salaatteja, joiden työnimet ovat tässä vaiheessa: Kreikkalainen, Irlantilainen ja Portugalilainen.

Sakari Nupponen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.

Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Keskustelua uutisesta

Lue kommentteja ja osallistu (19)

Lisää aiheesta
Kielto McDonald'sin lastenaterioille
HK:n Siniselle oma kioskiketju
Uusi nakkikioskiketju haastaa Suomen purilaiset
Hampurilaisjätti kävi sittenkin kaupaksi
Hampurilaisjätti Burger King tulee Suomeen
Tarjoilijatytöistään tunnettu Hooters tähyää Suomeen
Hesburger: Tämä on suosiomme salaisuus
McDonald’s tyrmää Happy Meal -kritiikin: "Ruokapoliisit!"
Täyskäännös: Burger King ei tulekaan Suomeen
Tätä et tiennyt McDonald'sista
Tämän takia Burger King ei tule Suomeen
Hampurilaisyritys konkurssiin: "Pankki ajoi ahtaalle"
Poliisi ei saa alennusta Poliisi-hampurilaisesta
Tätä et tiennyt: Täältä hampurilaisesi on oikeasti peräisin
8 keinoa – näin hampurilaisketju koukuttaa sinut
5 hullua faktaa McDonald'sin hittihampurilaisesta
Näin McDonald's uudistuu – ja vastaa ruokatrendeihin
199 euron hampurilainen – Suomessa

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Digitoday

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset

Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä

Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta


Digitoday