Clinton kiistää pyrkivänsä Maailmanpankin johtoon

10.06.2011 09:20 Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton kiistää vahvasti uutisen, joiden mukaan hän pyrkisi Maailmanpankin pääjohtajaksi.

Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton ei pyri Maailmanpankin pääjohtajaksi. Clinton kertoi asiasta avustajansa välityksellä.

– Se [Reutersin eilinen uutinen] ei missään nimessä pidä paikkaansa. Reuters on sataprosenttisen väärässä, Clintonin strategisen viestinnän päällikkö ja vara-avustaja Philippe Reines sanoo sähköpostin välityksellä.

Hän lisäsi, että Clinton ei ole ilmaissut tippaakaan kiinnostusta työhön. Avustajan mukaan Maailmanpankin pääjohtajuus ei kelpaisi Clintonille edes tarjottaessa.

Uutistoimisto Reuters kertoi myöhään eilen, että ulkoministeri Clinton olisi keskustellut Valkoisen talon kanssa siirtymisestä Maailmanpankin pääjohtajaksi.

Reuters perusti uutisensa kahteen nimettömään lähteeseen. Kolmannen nimettömän lähteen mukaan presidentti Barack Obama olisi kannattanut Clintonin valintaa Maailmanpankin johtoon.

Maailmanpankin nykyisen pääjohtajan Robert Zoellickin toimikausi päättyy vuoden 2012 puolivälissä.

Bloomberg

© Kaikki oikeudet pidätetään

Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Keskustelua uutisesta

Lue kommentteja ja osallistu (9)

Lisää aiheesta
Tuomioja tapaa tänään Hillary Clintonin
"Halpoja heittoja" – Hillary Clinton suututti Kiinan

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Digitoday

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset

Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä

Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta


Digitoday