Tapiola etsii uutta pääjohtajaa
Asmo Kalpalan kausi pääjohtajana päättyy ensi vuoden lopussa. Kuva: Anni Koponen / Lehtikuva
16.06.2011 10:52 Tapiola-ryhmä on aloittanut eläkkeelle jäävän pääjohtajan Asmo Kalpalan seuraajan etsinnän. Tavoitteena on, että uusi pääjohtaja nimitettäisiin ensi vuoden maaliskuussa.
Kalpalan kausi pääjohtajana päättyy aiemmin sovitun mukaisesti ensi vuoden lopussa. Kalpalan kansainväliset tehtävät päättyvät vuoden 2013 kesäkuun lopussa, jolloin hän jää eläkkeelle.
Tapiolassa tapahtuu muitakin henkilövaihdoksia. Vahinko-Tapiolan ja Henki-Tapiolan hallitusten varapuheenjohtaja ja yhtiöryhmän johtaja Jari Saine jää eläkkeelle ensi vuoden tammikuun lopussa.
Hänen tilalleen hallitusten jäseneksi ja yhtiöryhmän johtajaksi on nimitetty ensi vuoden helmikuusta alkaen sijoitusjohtaja Jari Eklund, joka on tällä hetkellä hallitusten varajäsen.
Hallitusten jäsen ja palveluista yksityistalouksille vastaava yhtiöryhmän johtaja Arto Jurttila on ilmoittanut eroavansa Tapiola-ryhmän palveluksesta syyskuun lopussa.
Hänen seuraajakseen hallitusten jäseneksi ja yhtiöryhmän johtajaksi on lokakuun alusta alkaen nimitetty nykyinen Tapiola Pankin toimitusjohtaja Harri Lauslahti.
Myös Lauslahden seuraajan etsintä on meneillään. Tavoitteena on nimittää uusi toimitusjohtaja Tapiola Pankille elokuun aikana.
Taloussanomat
Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.
Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä
Keskustelua uutisesta
Lue kommentteja ja osallistu (12)
Uusimmat uutiset
Lisää uutisia
^ Etusivulle
Uutislista |
Luetuimmat uutiset
Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä
Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta
Digitoday