Luottoluokitusyhtiö
Fitch sanoo uusimmassa Sovereign Review and Outlook -puolivuotiskatsauksessaan, että Kreikan mahdollinen maksukyvyttömyys ja euroalueen laajempi velkakriisi ovat yhä maailmantalouden suurimpia uhkakuvia.
Kreikan hallitsematon maksukyvyttömyys johtaisi Fitchin mukaan todennäköisesti merkittävään epävakauteen markkinoilla. Uhka Kreikan kriisin leviämisestä muihin euromaihin on todellinen, Fitch sanoo.
Niinpä nykyisen kriisin ratkaiseminen on tärkeää, muttei kuitenkaan riittävää, jotta laajempi systeeminen uhka euroalueelle voitaisiin torjua.
Yhdysvaltojen
luottoluokitus uhattuna
Yhdysvallat puolestaan pelaa kovaa riskipeliä lakisääteisen velkakaton kanssa. Fitch pysyy aiemmassa ennustuksessaan, että ratkaisu saavutetaan ja Yhdysvallat lopulta maksaa velkansa ajoissa.
Maksujen myöhästyminen saattaisi kuitenkin uhata Yhdysvaltojen AAA-velkaluokitusta. Maailman suurimman lainoittajan ja lainaajan maksukyvyttömyys olisi ainutkertaista ja uhkaisi koko maailmantaloutta, Fitch varoittaa.
Maailmantalouden
pyörät pyörivät
Fitchin mukaan maailmantalouden toipuminen finanssikriisistä on raiteillaan, vaikkakin vaihtelua vuosineljännesten ja maiden välillä on yhä paljon. Suuri osa vaihtelusta voidaan lukea erillistapahtumien, kuten esimerkiksi öljyn hinnan heilahteluiden ja Japanin maanjäristyksen piikkiin.
Huomionarvoista maailmantaloudessa on kehittyvien maiden huomattavasti vanhoja teollisuusmaita ripeämpi talouskasvu. Fitchin mukaan kehittyvät maat kasvavat tänä ja ensi vuonna 5,7 prosentin vauhtia, kun kasvu laahaa vanhoissa teollisuusmaissa 1,9 prosentin vauhtia tänä vuonna. Ensi vuonna kasvuvauhti noussee 2,3 prosenttiin.
Kehittyvien maiden paras keino kasvun säilyttämiseksi on Fitchin raportin mukaan kotimaisen kysynnän herätteleminen ja viennin painoarvon alentaminen. Lisäksi markkinoiden ylikuumeneminen pitää pystyä estämään poliittisella ohjauksella.