Porilaisyritys ei irtisanonutkaan kirjeellä
Kuva: Arijukka Turtiainen
20.01.2012 09:53 Porissa kupariputkia tuottava Cupori on irtisanonut työntekijöitään. Ammattiliitto Pro kertoi, että se tapahtui tylysti kirjeellä, Cuporin toimitusjohtaja sanoo ihan muuta.
Cuporista irtisanottavista 25 on työntekijää ja 8 toimihenkilöä. Lisäksi kymmenen työntekijää lomautetaan toistaiseksi.
Jokainen Cuporin työntekijä sai keskiviikkona valkoisen kirjekuoren, joka sisälsi tietoa kupariputkitehtaan taloudesta. Lisäksi 33 kirjekuoressa oli irtisanomisilmoitus. Irtisanomisia perustellaan euroalueen heikolla taloustilanteella ja kysynnän pysyvällä vähentymisellä. Näin kertoo Ammattiliitto Pro.
Cuporin toimitusjohtaja Harri Mantila soittaa pian uutisen julkaisemisen jälkeen ja sanoo, että asia hoidettiin aivan toisin. Työntekijät saivat kyllä kirjekuoren, mutta sillä kutsuttiin neuvotteluihin.
– Sovimme luottamusmiesten kanssa, että tämä on inhimillisin järjestely. Kun ihmiset tekevät yhdessä töitä ja avoimessa tilassa iso määrä ihmisiä odottaa, kenet kutsutaan keskusteluun, on tilanne kaikille kurja, Mantila sanoo.
– Kirjekuoressa tuli osalle työntekijöitä ilmoitus, että tule neuvottelemaan. Tästä oli sovittu yhdessä luottamusmiesten kanssa.
Tiistaina päättyneet yt-neuvottelut olivat kolmannet neuvottelut vuoden aikana.
Porin tehtaalle jää irtisanomisten jälkeen runsaat 170 työntekijää ja toimihenkilöä. Cupori oli aiemmin osa Outokumpua. Omaksi yrityksekseen se irtaantui vuonna 2008.
Taloussanomat
Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.
Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä
Keskustelua uutisesta
Lue kommentteja ja osallistu (31)
Uusimmat uutiset
Lisää uutisia
^ Etusivulle
Uutislista |
Luetuimmat uutiset
Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä
Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta
Digitoday