Spanair hakeutuu konkurssiin, SAS:lta tulosvaroitus
Kuva: EPA/Leif R Jansson
28.01.2012 10:05 Lentoyhtiö Spanair on lakannut liikennöimästä lentojaan ja hakeutuu konkurssiin. Viimeinen naula yhtiön arkkuun oli epäonnistunut myyntiyritys Qatar Airwaysille. Spanairin omistajiin kuuluva SAS antoi konkurssin myötä tulosvaroituksen.
Espanjalainen lentoyhtiö Spanair hakeutuu konkurssiin, yhtiön hallitus ilmoitti myöhään perjantai-iltana. Ilmoitus seuraa perjantaina kariutuneita myyntineuvotteluita Qatar Airwaysin kanssa ja katalaanihallituksen ilmoitusta, ettei se enää rahoita yhtiön toimintaa.
– Tulevien kuukaudien rahoitusvakauden puutteesta johtuen yhtiö on päättänyt lakata liikennöimästä lentojaan, Spanair sanoi tiedotteessaan.
Spanair lopetti liikennöinnin kaikilla koneillaan jo eilen illalla.
– Katalonian hallituksen on mahdotonta tarjota yhtiölle uutta pääomaa, ja olemme kertoneet sen yhtiölle, Espanjan koillisen itsehallintoalueen viranomaiset sanoivat tiedotteessaan.
Katalonian hallituksella on määrävä asema Spanairissa. Yhtiö liikennöi Espanjassa ja muualla Euroopassa. Hallitus perusteli tuen vetämistä Espanjan huonolla taloustilanteella ja Spanairin epäonnistuneella myyntiyrityksellä.
Spanair on osittain yhteispohjoismaisen Scandinavian Airlinesin omistama. SAS:n omistusosuus Spanairista on 11 prosenttia, ja yhtiö antoi eilen Spanairin konkurssin vuoksi tulosvaroituksen.
SAS:lla on Spanairilta velkasaatavia yhteensä noin 165 miljoonan euron edestä, ja se on taannut Spanairin velkoja 28 miljoonalla eurolla. SAS aikoo tehdä saatavistaan kuluvan vuosineljänneksen tulokseensa kertaluonteisen arvonalennuksen.
Spanair muistetaan myös Madridin Barajasin lentokentällä vuonna 2008 sattuneesta onnettomuudesta, kun yhtiön lentokone syöksyi alas heti lähtökiidon jälkeen. Onnettomuudessa sai surmansa 154 ihmistä.
Taloussanomat–Reuters
© Kaikki oikeudet pidätetään
Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä
Keskustelua uutisesta
Lue kommentteja ja osallistu (23)
Uusimmat uutiset
Lisää uutisia
^ Etusivulle
Uutislista |
Luetuimmat uutiset
Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä
Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta
Digitoday