Suomi sai nimet vakuussopimukseen

Kreikan vaatimuksesta sopimus allekirjoitettiin suljettujen ovien takana. Valtiovarainministeriö kuitenkin toimitti kuvan allekirjoituksesta. Kuva: Valtiovarainministeriö

20.02.2012 17:54 Suomi ja Kreikka ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jonka olisi tarkoitus suojata Suomen etuja, jos Kreikka ei pysty maksamaan takaisin saamiaan lainoja.

Valtiovarainministerit Jutta Urpilainen ja Evangelos Venizelos allekirjoittivat vakuussopimuksen iltapäivällä Brysselissä.

Ylen uutisten ja Helsingin Sanomien mukaan varsinainen allekirjoittaminen tapahtui suljettujen ovien takana. Suomalaisviestimien mukaan Kreikka esti tiedotusvälineiden pääsyn sopimuksen allekirjoitustilaisuuteen.

Vakuussopimus liittyy Euroopan unionin ja Kansainvälinen valuuttarahaston (IMF) Kreikalle laatimaan toiseen lainaohjelmaan.

Brysseliin kokoontuneiden euromaiden valtiovarainministereiden eli euroryhmän on tarkoitus tehdä poliittinen päätös lainaohjelman toimeenpanosta tänään. Suomi on ilmoittanut, ettei se osallistu lainaohjelmaan ilman sopimusta vakuusjärjestelystä.

Myös Regling
osallistui


Kreikan valtiovarainministeriön tiedotteen mukaan Venizelos tapasi Urpilaisen ennen euroryhmän kokouksen alkamista iltapäivällä. Tiedotteen mukaan ministereiden tapaamiseen osallistui myös väliaikaisen vakausrahaston ERVV:n johtaja Klaus Regling.

Suomen vakuusjärjestelyn tarkat yksityiskohdat eivät ole vielä selvillä, sillä euromaat eivät ole päättäneet lopullisesti lainaohjelman koosta.

Viestimien mukaan vakuusjärjestely toteutetaan kuitenkin käytännössä siten, että neljä kreikkalaista pankkia siirtää Suomen vakuudet suljetulle tilille. Suomi saa vakuudet 15–30 vuoden päästä, jos Kreikka jättää lainansa maksamatta.

Vakuus kattaa tiettävästi 40 prosenttia Suomen osuudesta, joka olisi alustavien laskelmien mukaan 2,2 miljardia euroa. Tällaisella järjestelyllä Kreikka väistää syytökset siitä, että se kohtelee lainapakettiin osallistuvia maita eriarvoisesti.

Suomi ja Kreikka pääsivät poliittiseen sopuun vakuuksista pitkien neuvotteluiden jälkeen lokakuussa.

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.

Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Keskustelua uutisesta

Lue kommentteja ja osallistu (213)

Lisää aiheesta
Kreikka kaipaa perestroikaa
Kreikan hallitus hyväksyi uudet säästöt
WSJ: IMF ei usko Kreikan yltävän velkatavoitteeseensa
Kreikka-paketista odotetaan sopua tänään
Kreikka-toiveet nostavat kursseja Helsingin pörssissä
Velkakirjojen vaihdosta käynnissä oma kokous
Euroryhmä väänsi puoli vuorokautta Kreikan-tukipaketista
Arvio: IMF osallistuu Kreikka-pakettiin 23 miljardilla
"Olemme kuin narkomaaneja, joille annettiin uusi piikki"
Vain 16 prosenttia kreikkalaisista uskoo pelastuspakettiin
Kohta Kreikassa maksetaan työssäolosta
Saksassa halutaan uusia ehtoja Kreikan tukipakettiin
Kreikka kertoi: Tätä tarjoamme sijoittajille
Oikeusoppineet salatusta Kreikka-sopimuksesta: "Hyvin erikoista"
FT: Suomella on salaisuus – "yksityiskohtia puuttuu"
Näin Kreikka vaikenee vakuussopimuksesta
Yle: Perussuomalaisten Oinonen lukee tulkin kanssa vakuussopimusta
Vakuussopimus kuin kylmän sodan valtiosalaisuus
Katainen Ylelle: Kaikki on jo höylätty
Soininvaara kehuu Soinia: Vakuussopimus on huono
Venizelos ottaa lopputilin valtiovarainministeriöstä
Urpilainen HS:ssa: Suomen linja euromaiden talouskriisin hoitamisessa tiukentunut
Yle: Urpilainen puolusti vakuussopimuksen salaamista välikysymyskeskustelussa
Suomen ja Kreikan vakuussopimus julkistetaan osittain
Urpilainen: Nyt pelisäännöt ovat tiedossa

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Digitoday

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset

Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä

Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta


Digitoday