"Suomi ottanut ensiaskeleet Italian, Espanjan ja Portugalin tiellä"
Kuva: Lehtikuva
29.02.2012 19:31 Aktia Pankin pääekonomisti Timo Tyrväinen kirjoittaa tuoreessa katsauksessaan, että Suomi on ottanut ensiaskeleet kriisimaiden tiellä. Tyrväisen mukaan voi tulla eteen sama tilanne kuin esimerkiksi Portugalilla on nyt.
Aktia Pankin pääekonomisti Timo Tyrväisen mukaan Suomi on ottanut huomaamattaan ensiaskeleet Italian, Espanjan ja Portugalin tiellä.
– Kilpailukykymme on heikentynyt ja julkisen talouden kestävyysvaje on ikääntymisen vuoksi ilmeinen, Tyrväinen kirjoittaa tuoreessa katsauksessaan.
Hänen mukaansa Suomi voi vielä valita, seuraako se ”kriisimaiden tietä katkeraan loppuun”.
– Jos se halutaan välttää, nyt on tärkeämpää puhua pitkän ajan kasvuedellytyksistä kuin väitellä ”oikeista” leikkauslistoista ja ”oikeasta” aikataulusta.
Tyrväisen mukaan pitkän aikavälin kasvuedellytyksiin kuuluvat ”eläkeikää ja työurien kestoa koskevat ratkaisut” sekä kuntasektorin rakenneuudistus. Tyrväinen kirjoittaa, että ”mitä enemmän pystymme parantamaan pitkän aikavälin kasvumahdollisuuksia, sitä pienempi on leikkauspakko tässä-ja-nyt”.
Suomelle tulee pahimmassa tapauksessa eteen se tilanne, jossa eteläisen Euroopan kriisimaat nyt yrittävät paniikkiratkaisuilla palauttaa markkinoiden luottamuksen taloutensa suorituskykyyn, Tyrväinen maalailee.
Tyrväisen mukaan Suomi liitettäneen perjantaina taantumamaiden joukkoon, kun Suomen BKT-luvut loka-joulukuulta julkistetaan. Hänen mukaansa syöksykierteen alkamisesta ei ole kuitenkaan merkkejä. Aktia Pankki uskoo, että Suomen talous kääntyy kasvuun vuoden jälkipuoliskolla.
– Vaikka vihreät versot ovat nostaneet päätään, ne voivat kuitenkin jäätyä nopeasti. Niin käy, jos eurokriisi kärjistyy uudelleen.
Taloussanomat
Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.
Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä
Keskustelua uutisesta
Lue kommentteja ja osallistu (187)
Uusimmat uutiset
Lisää uutisia
^ Etusivulle
Uutislista |
Luetuimmat uutiset
Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä
Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta
Digitoday