Euroryhmä: Velkakirjavaihto voi alkaa

Euroryhmän puheenjohtaja Jean-Claude Juncker ja Kreikan valtiovarainministeri Evangelos Venizelos. Kuva: EPA

01.03.2012 20:01 Euroryhmän valtiovarainministerit kokoontuivat tänään Brysselissä ja antoivat Euroopan rahoitusvakausvälineelle ERVV:lle luvan alkaa kerätä rahaa Kreikan velkakirjavaihtoa varten.

Valtuuksien antaminen ERVV:lle on ensimmäinen askel Kreikan 130 miljardin euron hätärahoituksen käynnistämisessä.

Kreikka on euroryhmän puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin mukaan saattanut voimaan kaiken vaaditun lainsäädännön.

Euroryhmän valtiovarainministerit ovat Junckerin mukaan tyytyväisiä Kreikan saavuttamaan kehitykseen.

– [Kreikan] parlamentti ja hallitus ovat hyväksyneet kaiken olennaisen lainsäädännön, ja muutamat jäljellä olevat täytäntöönpanotoimenpiteet toteutuvat piakkoin, Juncker sanoi.

Yksityissijoittajien velkakirjavaihdon, jossa Kreikka-saatavien arvoa alennetaan jopa yli 70 prosentilla, on Junckerin mukaan onnistuttava, jotta ERVV voi antaa Kreikalle hätärahoitusta ja jotta Kreikka-paketti voi ylipäänsä saada lopullisen hyväksynnän.

Junckerin mukaan valtiovarainministerit olivat luottavaisia velkakirjavaihdon onnistumisesta.

– Näimme tänään, että Kreikka on tehnyt paljon töitä ja saavuttanut edistystä. Saatoimme tehdä perustavanlaatuisesti positiivisen päätöksen, Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble sanoi.

Taloussanomat-Bloomberg

© Kaikki oikeudet pidätetään

Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Keskustelua uutisesta

Lue kommentteja ja osallistu (57)

Lisää aiheesta
Joko taas: Suomi sokkona uusiin miljardivastuisiin
Kreikka hyväksyi troikan säästövaatimukset
Kreikka voi tarvita kolmannen tukipaketin
Eduskunta hyväksyi Kreikan toisen tukipaketin
Kreikka uusii taloutensa rakenteita nopeasti, Saksa ei
Järjestö päätti: Kreikka ei laukaise vakuutuksia
Katainen: Kreikan varalle ei ole "B-suunnitelmaa"
Moody's tiputti Kreikan kaikkein alimpaan luottoluokkaan
Itävallan Fekter: Euroryhmän puheenjohtajan on oltava pääministeri
Katainen MTV3:lle: En ole pyrkimässä Junckerin seuraajaksi

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Digitoday

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset

Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä

Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta


Digitoday