Siirry Taloussanomien täysversioon

Nyt sitä on tutkittu: Palkkaa saa lisää pyytämällä

Kuva: Lehtikuva

05.03.2012 11:04 Miehet ovat naisia hanakampia pyytämään lisää liksaa, käy ilmi tuoreesta selvityksestä.

Kun oma palkka alkaa tuntua liian pieneltä, palkankorotuksen pyytäminen on useissa tapauksissa hyvä vaihtoehto. Tällaiseen johtopäätökseen voi päätyä konsulttiyhtiö Accenturen tuoreen selvityksen perusteella.

Selvityksen mukaan suurin osa palkankorotusta pyytäneistä sellaisen myös saa. Miehistä lisää liksaa onnistui hankkimaan 86 prosenttia, naisista 83 prosenttia.

Accenturen selvitys perustuu kyselyyn, johon vastasi 3 900 pohjoismaista liiketoimintajohtajaa marras–joulukuussa.

Selvityksen mukaan sukupuolten ero näkyy sen sijaan uusien vastuualueiden kinuamisessa. Naisista uuden vastuualueen sai pyytäessä 76 prosenttia, miehistä vain 55 prosenttia.

Neljäsosa vastanneista oli sitä mieltä, että naisten mahdollisuudet työelämässä ovat yhtä hyvät kuin miehillä.  

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.

Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Keskustelua uutisesta

Lue kommentteja ja osallistu (23)

Lisää aiheesta
Näin puhut lisää palkkaa tai työsuhde-etuja
Mene pyytämään! Voit saada pomosi eläkkeen
Älä sano näin kehityskeskustelussa
Varo näitä puheenaiheita töissä
Hirvittääkö tuleva? Tee oman talouden stressitesti
Ulkopuolelta rekrytoitu saa enemmän palkkaa – turhaan
Näin nainen pärjää neuvottelussa työpaikalla
Hei, valtiolla tienaakin ihan kivasti
Toiveissa palkankorotus? Voit unohtaa sen – melkein

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Digitoday

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset

Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä

Verotiedot
Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta


Digitoday

Siirry Taloussanomien täysversioon