Matkapuhelinyhtiö Nokia on maksanut toimitusjohtaja
Stephen Elopille edellisvuotta enemmän palkkaa ja palkkioita, vaikka Nokian osakekurssi romahti pahimmillaan alle 3,5 euron.
Nokian kokonaiskorvaus Elopille oli viime vuonna yhteensä 7,9 miljoonaa euroa, kun vuonna 2010 Elopille maksettiin 6,7 miljoonaa euroa.
Tämä käy ilmi Nokian Yhdysvaltojen markkinavalvontaviranomaiselle SEC:lle antamasta
20-F-vuosikertomuksesta (pdf)
Varsinaista palkkaa Elopin vuoden 2011 ansioista on miljoona euroa. Elopin ansiotulo kasvoi vuodesta 2010 selvästi, jolloin hänelle maksettiin palkkaa noin 300 000 euroa. Elop aloitti Nokian toimitusjohtajana syyskuussa 2010. Bonuksia Elop sai noin 473 000 euroa ja lisäeläkettä noin 74 000 euroa.
Osakepalkkioita hän sai 3,8 miljoonan euron edestä ja optioita reilulla puolella miljoonalla eurolla. Toimitusjohtajalle myönnettyjen osake- ja optiokannustimien arvo niiden myöntämishetkellä oli noin 4,3 miljoonaa euroa.
Elopin osakepalkkioista noin kaksi miljoonaa euroa oli toimitusjohtajalle annettua kertaluonteista kannustinta. 20-F-vuosikertomuksen mukaan tämän markkinahintainen arvo olisi tosin ollut nolla euroa viime vuoden lopussa.
Nokian myöntämien osakepalkkioiden ilmoitetussa arvossa on otettu huomioon osakkeen nimellinen arvo ja sen menestys suhteessa verrokkiryhmään. Elopin kertaluonteinen kannuste myönnettiin maaliskuun 11. päivä, jolloin Nokian päätösnoteeraus Helsingin pörssissä oli 6,08 euroa.
Nokia ei tyytynyt maksamaan Elopille vain yhtiön johtamisesta. Elopille maksettiin yli kaksi miljoonaa euroa menetetyistä kuluista, kun hän jätti Microsoftin ja siirtyi Nokiaan. Kertakorvaus oli hyvitystä menetetyistä tuloista.