Siirry Taloussanomien täysversioon

Teräsyhtiöt laskevat Helsingin pörssissä

15.03.2012 14:57 Torstai-iltapäivänä Helsingin pörssi oli loivassa nousussa. Suurimpia laskijoita olivat teräsyhtiöt Outokumpu ja Rautaruukki.

Torstai-iltapäivänä Helsingin pörssin pääindeksit olivat vienossa myötätuulessa. Nousijoita ja laskijoita oli vaihdetuimmissa osakkeissa tasavahvasti.

Teräsvalmistajat Outokumpu ja Rautaruukki olivat molemmat jyrkässä alamäessä. Nousussa olivat muun muassa matkapuhelinyhtiö Nokia ja nostolaitevalmistaja Cargotec.

Muualla Euroopassa pörssit olivat vailla selvää suuntaa iltapäivällä, kun sijoittajat odottavat iltapäivän tilastoja Yhdysvalloista.

Noin kello 14.25 Helsingin pörssin yleisindeksi OMXH oli 0,2 prosentin nousussa 6 194,89 pisteessä. Painorajoitettu OMXH Cap liikkui samalla tasolla. Vaihtoa oli kertynyt lähes 200 miljoonaa euroa.

Nokian osake oli kallistunut 1,3 prosenttia 3,82 euroon. Vaihtokakkosena kärkkynyt Nokian Renkaat liikkui eilisen päätöstasonsa molemmin puolin.

Nousussa oli myös Cargotec, jonka osake oli noussut 2,3 prosenttia 32,55 euroon. Ruotsalaispankki SEB nosti Cargotecin ostosuosituksen tasolle "osta" aiemmasta tasosta "pidä" ja tavoitehinnan 32 eurosta 37 euroon.

SEB:n mukaan yhtiön tila näyttää vakaalta, eikä siinä ole näkynyt suuria muutoksia viime aikoina. Cargotec kertoi aiemmin, että yhtiö uskoo liikevaihtonsa ja tulosmarginaalinsa ennen korkoja ja veroja kasvavan kuluvana vuonna. Pankin mukaan Cargotec on yksi houkuttelevimmista toimialan suurista yrityksistä ja tarjoaa mahdollisuuden voittojen kasvattamiseen.

Nousussa oli myös Pohjola Pankki, jonka osake oli kallistunut 3,1 prosenttia.

Teräsyhtiö Outokummun osake oli laskenut 6,3 prosenttia 1,39 euroon käytyään alimmillaan 1,33 eurossa. Outokummun merkintäoikeusannin merkintäaika alkoi tänään ja kestää 4. huhtikuuta asti.

Myös toisen teräsyhtiön Rautaruukin osake oli laskussa. Yhtiön arvosta oli kadonnut 4,4 prosenttia eli 0,41 euroa, kun Rautaruukki irrotti 0,50 euron osakekohtaisen osingon yhtiöstä.

Voimaloiden ja merimoottoreiden valmistaja Wärtsilä kertoi saaneensa viisivuotisen palvelusopimuksen Yhdysvalloista, mutta ei kertonut sen arvoa. Osake oli noussut 0,8 prosenttia.

Rakennuskonevuokraaja Cramo tiedotti, että se siirtokelpoisten tilojen valmistuksen sekä räätälöityjen siirtokelpoisten tilojen vuokrauksensa MB Rahastoille. Kauppahintaa ei aiota julkistaa. Cramo kirjaa järjestelystä kertaluontoisen noin kolmen miljoonan euron myyntivoiton ensimmäisen neljänneksen tulokseensa. Cramo oli 0,4 prosentin laskussa.

Kohun keskellä oleva lentoyhtiö Finnair oli kallistunut päivän kaupankäynnissä 1,3 prosenttia. Yhtiön vaihto oli ohutta. Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala (vihr.) tiedotti tänään, että Finnairin hallituksen jäsenet kahta lukuun ottamatta joutuvat jättämään tehtävänsä. Hallituspotkujen takana ovat johdon palkkaukseen liittyvät epäselvyydet.

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.

Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Keskustelua uutisesta

Lue kommentteja ja osallistu (8)

Lisää aiheesta
Pörssi loivassa alamäessä Kreikka-vaihdon jälkeen
Outokumpu laskee härkämarkkinoilla – pörssinousu pysyvämpi?
Helsingin pörssi jatkaa ylämäessä
Helsingin pörssissä "tiivistymispäivä"
Metalli sulaa Helsingin pörssissä
Heikot talousluvut saivat pörssin laskuun
Rautaruukille 4 miljoonan euron sopimus Keskolta
Rautaruukille tilaus Pajalan rautamalmikaivoksesta
Rautaruukille suurtilaus Ruotsista

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Digitoday

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset

Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä

Verotiedot
Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta


Digitoday

Siirry Taloussanomien täysversioon