SAK: Leikkauskeskustelusta unohtui yksi asia

16.03.2012 14:37 Ammattiliittojen keskusjärjetön SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly varoittaa hallitusta suhdannetilanteen unohtamisesta ja talouskasvun pysäyttämisestä.

Lyly sanoi, että häntä huolestuttaa suhdannetilanteen unohtaminen lähes kokonaan nykyisessä leikkauskeskustelussa.

– Valtion nykyinen velkaantuminen ei pääosin johdu vielä kestävyysvajeen realisoitumisesta, vaan matalasuhdanteesta, jossa verotulojen kehitys on jäänyt normaalia suhdannetilannetta heikommaksi, Lyly sanoi tänään SAK:n järjestämässä talousseminaarissa.

Hän kuitenkin arvioi, että hallitus on onnistumassa velkasuhteen kasvun pysäyttämisessä, jos talouskasvu ei tyrehdy tai sitä ei tyrehdytetä.

– Orastavaa talouskasvua ei pidä tappaa välittömin kiristystoimenpitein, Lyly totesi.

Hallituksen on päätettävä ensi torstain kehysriihessään uusista sopeuttamistoimista valtiontalouden tasapainottamiseksi.

Hallitus arvioi helmikuun lopussa, että hallitusohjelmaan kirjattu valtionvelan bruttokansantuoteosuuden kääntäminen laskuun edellyttää noin 3,5 miljardin euron lisäsopeuttamista. Arvion perustana on valtiovarainministeriön joulukuinen talousennuste.

Helsingin Sanomat uutisoi tänään, että leikkaustarve olisi jäämässä 2,5-3,8 miljoonaan euroon. Lehden mukaan pienempi summa perustuu VM:n uuteen, maaliskuun lopussa julkaistavaan talousennusteeseen, joka on joulukuun ennustetta myönteisempi.

Lylyn mukaan työmarkkinajärjestöt ovat tehneet voitavansa vientikilpailukyvyn ylläpitämiseksi. Tällä Lyly tarkoitti syksyllä solmittua raamisopimusta.

SAK:n arvion mukaan raamisopimuksen kustannusvaikutus ylläpitää kilpailukykyä ensimmäisenä vuonna ja parantaa sitä toisena.

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.

Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Keskustelua uutisesta

Lue kommentteja ja osallistu (41)

Lisää aiheesta
Vedättääkö VM? Leikkauksia ei tarvitakaan?
HS: Nämä puolueet leikkaisivat
Lehdet: Taloustutkijat tyrmäävät hallitusohjelman
Korkman: Kestävyysvaje vaatii enemmän huomiota
Urpilainen: Sopeutuspäätökset tehdään maaliskuussa
Korkman Ylelle: Eläkeiän nostamisella ei vaihtoehtoa, voidaan vain viivytellä
Katainen Ylelle: Kaikki on jo höylätty
"Julkisella taloudella ollut draivia säästää"
"Hyvinvointivaltio on luterilainen ahkeruusvaltio"
Ekonomistit: Suomi voi menettää AAA-luokituksen
Etla: Kolmen miljardin euron sopeutus riittäisi
Kehysriihessä puidaan säästöjä ja veronkorotuksia
Lyly Ylelle: Koulutuspäiväkiistassa aikalisä
HS: Ollila vaatii loppua palkkojen nousulle
SAK:n Lyly: "Tiedän, että esitys voi tuntua yllättävältä"

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Digitoday

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset

Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä

Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta


Digitoday