Poliisi tutkii myös Finnairin ja Ilmarisen rahtibisneksiä

Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva

30.03.2012 06:01 Kohusta toiseen edenneen lentoyhtiö Finnairin ja eläkeyhtiö Ilmarisen kytköksistä paljastuu koko ajan lisää tietoa. Poliisi ja valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri ovat kiinnostuneet myös yhtiöiden yhteisestä rahtifirmasta.

Viime viikolla Helsinki-Vantaan lentokentän seinään täräyttänyt lentokone muistutti rahtiyhtiö Nordic Global Airlinesista (NGA) – lentoyhtiö Finnairin ja eläkeyhtiö Ilmarisen välisestä linkistä, jota ei ole kovin usein julkisuudessa esitelty. Kyseessä on Finnairin rahtia lennättävä yhtiö, josta Ilmarinen omistaa 11 prosenttia. Finnair Cargon osuus on 40 prosenttia.

Vain kahden koneen voimin lentävä NGA aloitti kaupparekisterin mukaan toimintansa lähes tarkalleen vuosi sitten maaliskuun lopussa.

Finnairin keskiviikkoisessa yhtiökokouksessakin ryöpytetty toimitusjohtaja Mika Vehviläinen oli myynyt asuntonsa Ilmariselle helmikuussa, ja Ilmarisen toimitusjohtajan Harri Sailaksen hallituspaikka Finnairissa oli vahvistettu yhtiökokouksessa viikkoa aiemmin.

Vehviläisen asuntokaupat ovat nyt poliisin esitutkinnan alla, ja osana niitä selvitellään kaikkea Ilmarisen ja Finnairin välistä liiketoimintaa.

Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala (vihr.) sanoo olevansa tietoinen NGA:n olemassaolosta ja sen omistussuhteista.

– Olen pyytänyt selvittämään kaikki Finnairin ja Ilmarisen sidonnaisuudet, joista tämä liiketoimi oli yksi, Hautala kommentoi Taloussanomille.

Poliisista vahvistettiin Ilta-Sanomille, että kuultavia tutkinnassa on noin 10 henkilöä. Helsingin rikospoliisin talousrikosyksikkö tutkii nimenomaan, onko asuntojärjestelyillä vaikutusta osapuolten liiketoimintaan Ilmarista suosivasti eli onko kyseessä lahjusrikos.

Copterlinelle kävi
köpelösti


NGA:n tarina alkoi Finnairin kahdesta vanhasta MD-11-matkustajakoneesta, joista se oli luopumassa. Niistä tehtiin rahtikoneita, joiden ostajaehdokkaaksi ilmaantui yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Neff Capital Management.

Finnairin mukaan yhdysvaltalaiset ehdottivat yhteisen rahtiyhtiön perustamista.

Näin tehtiin. Finnairin osuudeksi tuli 40 prosenttia, Neff Capital Management otti 20 prosenttia ja toinen yhdysvaltalainen, Daken Capital Partners LLC, 29 prosenttia. Finnairin mukaan molemmat ovat Neffin perheen sijoitusyhtiöitä.

Mutta miksi eläkeyhtiö Ilmarinen läksi mukaan Finnairin rahtibisnekseen? Sen edelliset ilmailubisnekset helikopteriyhtiö Copterlinen muodossa eivät päättyneet kovin rohkaisevasti vaan vakavan onnettomuuden kautta konkurssiin.

NGA sopi salkkuun,
sanoo Ilmarinen


Sijoitusjohtajan varamies Esko Torsti Ilmarisesta sanoo, että yhtiö arvioi mahdollisia sijoituksia niiden riski- ja tuotto-odotuksien valossa, sen mukaan, "onko kyseessä meidän näköisemme sijoitus".

Toimialalla ei hänen mukaansa ole erityistä merkitystä. Torsti sanoo, että kuljetusalan yrityksiä on harvoin tarjolla, ja niitä katsotaan harvoin sopiviksi sijoituksiksi. Hän ei muista varmaksi, onko Ilmarisen omistamien listaamattomin yritysten joukossa muita kuljetusalan toimijoita.

NGA:sta kuitenkin tuli osa Ilmarisen sijoitussalkkua. Miksi?

– Käymme vuosittain läpi kymmeniä tai satoja meille tarjottuja yrityksiä, Torsti sanoo.

Jos kohdalle osuu hyvä kokonaisuus, niihin tartutaan. Torstin mukaan näin on analyysin perusteella käynyt NGA:n kohdalla.

Mistä aloite NGA:n omistuksesta tuli, Finnairiltako?  Sitä Torsti ei sano muistavansa.

Mitä sanoo Finnair? Yhtiön mukaan Ilmarisen mukaantulosta on parempi kysyä juuri eläkeyhtiöltä itseltään. Viestintäpäällikkö Päivyt Tallqvist Finnairista kuitenkin sanoo, että Neffistä ei yhdysvaltalaisena voinut tulla Euroopan unionissa lentoyhtiön enemmistöosakas. Siksi on varmaankin tarvittu toinen EU-toimija, Tallqvist arvioi.

Huhtikuussa kaupparekisteriin viedyn yhtiön osakepääoma on kolme miljoonaa euroa. Ilmarisen viime vuoden toimintakertomuksessa ja tilinpäätöksessä omistusta ei näy nimellä, koska Ilmarinen ei listaa alle 0,5 miljoonan euron sijoituksia näin tarkasti.

Kolarikone liikenteeseen
parin viikon kuluttua


Viime viikolla lentokentällä seinään karahtanut kone on edelleen korjattavana, ja se saadaan liikenteen noin kahden viikon kuluttua, kertoo NGA:n toimitusjohtaja Maunu Visuri.

Visurin mukaan koneen muutaman viikon lentotauko tekee ison loven yhtiön liiketoimintaan – koneitahan on vain kaksi. Yhtiö on rahtifirmaksi pieni, ja erään alan analyytikon mukaan se saattaa olla "maailman pienin rahtiyhtiö".

Nyt poissa pelistä oleva kolarikone lentää Finnair Cargolle rahtia New Yorkiin, Frankfurtiin, Souliin ja Hongkongiin. Toinen tekee matkaa Belgiasta käsin Afrikkaan, asiakkaanaan britannialainen yhtiö Ana Airline Management Limited.

Visurin mukaan NGA ei ole jäänyt jälkeen sille asetetuista aikatauluista tai muista tavoitteista. Hän kuitenkin huomauttaa, että rahtitoiminta aloitettiin vasta elokuussa, ja siksi toiminnasta on varsin aikaista sanoa mitään.

Selvää on, että yhtiö pyrkii hankkimaan lisää koneita, sillä rahtitoiminnan pyörittäminen kahdella koneella on haastavaa. Hän sanoo, että kolmella tai neljällä koneella lentäminen samasta paikasta tekee toiminnasta tehokkaampaa ja varmempaa.

Visurin mukaan yhtiön tunnusluvuista ei vielä kannata juuri puhua, sillä lentäminen aloitettiin vasta elokuussa.

(Oikaisu: Toisin kuin jutussa aluksi kerrottiin, Maunu Visuri ei enää toimi Finnair Aircraft Financen toimitusjohtajana.)

Uutinen
Näin Finnairin rahtia lentävä NGA selittää vuokralentäjiä

Eeva Eronen & Timo Paunonen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.

Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Keskustelua uutisesta

Lue kommentteja ja osallistu (136)

Lisää aiheesta
Finnair liittyy osakkaaksi uuteen rahtilentoyhtiöön
Finnair täsmentää tietoja johdon palkitsemisesta
Finnair sopi miljoonien säästöistä lentoemäntien kanssa
Tätä Finnair-kohu vauhditti: Eläkeyhtiöiden lähipiirin kaupat syyniin
Finnair: Ei pääomitustarvetta ensi vuonna
Sailas Finnairin yhtiökokouksessa: "Olen äärimmäisen pahoillani"
Finnairin Vehviläinen: "Anteeksi osakkeenomistajat ja työtoverini"
IL: Finnair jakoi tukevat bonukset myös vuonna 2008
Finnair: Emme salanneet rahtiyhtiön olemassaoloa
Yksinäinen johtaja voi kuvitella olevansa ylivertainen
Lentäjät: Harmaa talous valtaamassa työmarkkinat
Finnair ulkoistaa huoltoaan – jopa 280 saa lähteä
Ilmarisen salkku tuotti alkuvuonna reilut viisi prosenttia
Finnairin tappio kutistui – säästöt eivät vielä vie voitolle
Poliisi sai päätökseen Finnairin lahjustutkinnan
Professori Vehviläisestä: "Hyvin harvinainen tilanne"
Yhä useampi yritysjohtaja on valmis lahjomaan
Finnairin ja Ilmarisen rahtiyhtiö raskaasti tappiolla
Näin tienasivat Finnair-pomot

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Digitoday

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset

Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä

Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta


Digitoday