Tilasto paljastaa: 242 996:n velat ulosotossa
Kuva: Heini Karjanmaa
05.04.2012 10:51 Ulosottovelallisten määrä on kasvanut viime vuonna hivenen, kertoo Tilastokeskus. Sen sijaan velkamäärät ovat hieman pienentyneet.
Ulosottovelallisia oli viime vuoden lopussa 242 996 eli 2 900 enemmän kuin vuotta aiemmin. Kasvu oli 0,8 prosenttia.
Ulosottovelkojen yhteismäärä sen sijaan laski hieman eli 3 815 873 eurosta 3 795 326 euroon. Myös keskimääräisen ulosottovelan määrä pieneni. Viime vuoden lopussa keskimääräinen ulosottovelka oli 15 600 euroa ja mediaanivelka 2 000 euroa.
Suurin osa eli 92 prosenttia velallisista on luonnollisia henkilöitä. Miehillä oli tyypillisesti enemmän velkaa kuin naisilla. Miesten keskimääräinen ulosottovelka henkeä kohden oli 16 850 euroa ja naisten 10 450 euroa.
– Erot ovat kuitenkin kaventuneet, sillä vielä vuonna 2008 miesten keskimääräinen ulosottovelka henkeä kohden oli yli kaksinkertainen naisten ulosottovelkaan verrattuna, Tilastokeskus kirjoittaa.
Ulosottoasioiden suurimmat ryhmät olivat muut julkisoikeudelliset asiat, muut yksityisoikeudelliset perintäasiat ja veroasiat.
Taloussanomat
Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.
Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä
Keskustelua uutisesta
Lue kommentteja ja osallistu (43)
Uusimmat uutiset
Lisää uutisia
^ Etusivulle
Uutislista |
Luetuimmat uutiset
Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä
Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta
Digitoday