Kuluttajien talousluottamus palaamassa
Kuva: Lehtikuva
16.04.2012 08:10 Kuluttajien luottamus talouteen on palaamassa, arvioi tutkimuslaitos EPSI Rating. Luottamusta löytyy nyt edellistä vuosineljännestä enemmän sekä Suomen että omaan talouteen.
Tutkimuslaitos EPSI Ratingin mukaan suomalaisten luottamus sekä Suomen että omaan talouteen on palaamassa. Laitoksen tutkimuksen mukaan kahden viimeisellä vuosineljänneksellä nähty luottamuspula on kadonnut.
EPSI arvelee, että luottamuksen nousu johtuu pitkään olleet alhaalla olleista koroista ja eurokriisin rauhoittumisesta.
Kuluttajat luottavat erityisesti henkilökohtaiseen talouteen. Viimeisen neljänneksen aikana luottamus omaan talouteen nousi EPSI:n tutkimuksessa 6,9 pistettä 47,6 pisteeseen, mikä tarkoittaa tutkimuslaitoksen asteikolla keskivahvaa luottamusta. Vahvan talousluottamuksen raja on yli 50 pistettä.
Luottamus Suomen talouteen nousi 12,8 pistettä 40,7 pisteeseen eli heikosta keskivahvaksi.
Tutkimuslaitoksen mukaan miehet ovat edelleen luottavaisempia talouteen kuin naiset.
EPSI:n tutkimus perustuu henkilökohtaisiin haastatteluihin, jotka mittaavat kuluttajien uskoa kansantalouteen sekä yksityistalouteensa seuraavan 12 kuukauden ajalle.
Taloussanomat
Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.
Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä
Keskustelua uutisesta
Lue kommentteja ja osallistu (30)
Uusimmat uutiset
Lisää uutisia
^ Etusivulle
Uutislista |
Luetuimmat uutiset
Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä
Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta
Digitoday