Arajärvi Savon Sanomille: Sukupuolten palkkaero ei kutistu tavoiteajassa

19.04.2012 07:33 Samanpalkkaisuusohjelman puheenjohtajana toimiva professori Pentti Arajärvi sanoo, että naisten ja miesten välinen palkkaero ei tule kutistumaan 15 prosenttiin vuoteen 2015. Arajärvellä on kuitenkin villi idea, jolla ongelma voitaisiin hoitaa. Asiasta kertoo Savon Sanomat.

Naisten ja miesten välinen palkkaero ei tule kutistumaan 15 prosenttiin vuoteen 2015 mennessä, professori Pentti Arajärvi sanoo Savon Sanomille.

– Tavoitetta ei saavuteta, sillä eron kutistuminen on ollut prosentin luokkaa kolmessa vuodessa. Tämä on ollut epätoivoista hommaa, samanpalkkaisuusohjelman puheenjohtajana toimiva Arajärvi sanoo.

On olemassa kuitenkin yksi keino, jolla tavoitteeseen voitaisiin päästä. Mikäli palkankorotukset kohdistettaisiin ainoastaan naisille, voisi 18 prosentin palkkaero kutistua tavoiteajassa.

Arajärven mukaan ajatus ei taida olla tästä maailmasta.

Suomessa sekä hallitus että työnantajajärjestöt ovat sitoutuneet palkkaeron supistamiseen vuodesta 2006 lähtien, mutta toimet palkkaeron kutistamiseksi eivät ole olleet riittäviä. Esimerkiksi naispalkkaerät eivät ole purreet, Arajärvi sanoo.

Samanpalkkaisuus ohjelma on sosiaali- ja terveysministeriön ohjelma, jonka tavoitteena on pienentää palkkakuilua naisten ja miesten välillä. 

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.

Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Keskustelua uutisesta

Lue kommentteja ja osallistu (40)

Lisää aiheesta
Naisten palkanmaksu päättyi tänään
KSML: Naisten osuus pörssiyhtiöissä kasvaa noin kaksi prosenttia
Tasa-arvo laahaa Venäjällä, paitsi yritysjohdossa
Akava: Kolmannes työnantajista rikkoo tasa-arvolakia
Kysely: Suomalaiset työpaikat aiempaa tasa-arvoisempia
Naisten palkat tältä vuodelta maksettu sunnuntaina

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Digitoday

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset

Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä

Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta


Digitoday