Täällä asuntojen hinnat rytisivät jo 2011
Kuva: Heini Karjanmaa
23.04.2012 06:01 Muutamalla alueella asuntokauppa lähti melkoiseen luisuun jo viime vuonna. Osa näistä on taantuvia paikkakuntia, mutta osa jopa äveriäiksi miellettyjä kaupunginosia. Katso, missä asunnot eivät enää käy kaupaksi entisillä hinnoillaan.
Asuntomarkkinoilla näyttäisi olevan nyt joko hiljaista tai sitten alaspäin menevää rytinää.
Joko kauppa ei käy tai sitten asunnoista ei todellakaan makseta kaikkialla enää entisiä hintoja. Tilastojen mukaan vanhojen asuntojen hinnat laskivat viime vuonna peräti 262:lla postinumeroalueella. (Katso listat jutun lopusta.)
Kun esimerkiksi Helsingin kantakaupungissa kauppahinnat nousivat vuonna 2011, samaan aikaan ne tulivat rytinällä alas esimerkiksi Lehtisaaressa ja Tammisalossa. Siellä ei käynyt kauppa entiseen malliin edes formulakuskien, optio- ja kaivosmiljonäärien kohteissa.
Selvää laskua tuli myös taantuvilla paikkakunnilla. Pahalta näyttää Suomussalmella, Kotkan Sunilassa, Punkaharjulla ja Hämeenlinnan Iittalassa. Osassa Itä-Suomea näkynee venäläisen rahantulon hiipuminen: talonostajat tai rauhallisten länsimaisten mökkien etsijät eivät enää jonota tänne itärajan takana.
Sen sijaan esimerkiksi Salossa Nokia-riski on ollut leivottuna hintoihin jo etukäteen, eikä myynnin muutos ole dramaattinen. Kouvolassakin pohja on saavutettu ja paikoin hinnat ovat jopa nousseet.
– Laskevien hintojen taulukosta näkyy Suomen muuttoliikkeen sekä työllisyystilanteen ja ikärakenteen vaikutus monille pienimmille paikkakunnille, välitysliike Suomen Kotijoukkueen hallituksen puheenjohtaja Raimo Sarajärvi arvioi.
Monin paikoin kuntakeskukset vetävät, mutta poikkeuksiakin löytyy, kuten Kittilä, Kuhmo, Keminmaa ja Kaustinen.
Tämä kaikki ilmenee vertailtaessa Tilastokeskuksen tiedoilla vuosien 2010 ja 2011 toteutuneita asuntokauppojen hintoja.
Vertailussa ovat mukana niin kerros- ja rivitalot kuin omakotitalot ja vapaa-ajan asunnotkin.
Sakari Nupponen
Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.
Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä
Keskustelua uutisesta
Lue kommentteja ja osallistu (131)
Uusimmat uutiset
Lisää uutisia
^ Etusivulle
Uutislista |
Luetuimmat uutiset
Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä
Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta
Digitoday