Ollila myöntää: Kilpailijat nopeampia älypuhelimissa

Kuva: Lehtikuva

02.05.2012 22:51 Matkapuhelinvalmistaja Nokian hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila myöntää Financial Timesin haastattelussa, että yhtiö teki virheitä älypuhelinten yleistyessä.

Torstaina paikkansa jättävä Ollila tunnustaa brittilehti FT:n haastattelussa, että Nokia on ollut liian hidas älypuhelinten vallankumouksessa. Näin siitä huolimatta, että Nokia ennusti älypuhelinten tulevan valta-aseman jo vuonna 2006.

Ollila kertoo, että Nokia aikoo julkistaa valikoiman taulutietokoneita ja älypuhelimia muistuttavia hybridilaitteita. Ollilan mukaan Nokia on nyt ”ajoissa” tuotteiden toimituksissa.

– Vuoden 2008 puolivälistä lähtien tulokset eivät ole olleet sellaisia, joiden niiden olisi pitänyt olla. Yhtiö tiedosti sen ja se oli yleisesti hyväksyttyä, mutta ohjelmistosuorituskyky ja erityisesti alustaosaaminen eivät olleet ajantasalla, Ollila sanoo FT:lle.

– Kilpailijat olivat nopeampia ja toivat ratkaisunsa markkinoille nopeammin.

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.

Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Keskustelua uutisesta

Lue kommentteja ja osallistu (54)

Lisää aiheesta
Nokia haastaa kolme kilpailijaansa oikeuteen
"Nokia pystyy aiheuttamaan isoja ongelmia HTC:lle"
Nokia: Nämä puhelimet rikkovat patenttejamme
Canalys: Kiina nousi suurimmaksi älypuhelinmarkkinaksi
Nokian Ollila Talouselämässä: Windows korkeamman riskin ja tuoton vaihtoehto
Ollila Ylelle: Keskustelu pomojen palkoista ylilyönti
Suomalaisfirmat ymmällään homoverkostoista
Ollila: Nokia tulee olemaan insinööreille "hyvä esimerkki"

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Digitoday

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset

Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä

Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta


Digitoday