Tästä yhdistelmästä Suomen Pankki huolestui: "Vakausriski"
Kuva: EPA/STAFF
08.05.2012 10:18 Kotitalouksien ja julkisen sektorin velkaantumisessa on huolestuttavia piirteitä, Suomen Pankista varoitetaan. Velkaantuminen on uhka tilanteessa, jossa vaihtotase on muuttunut alijäämäiseksi ja ulkomainen nettovelka on kasvussa.
Suomen Pankin Euro & talous -lehdessä muistutetaan, että Suomen vaihtotase muuttui alijäämäiseksi vuonna 2011. Lisäksi suomalaisten kotitalouksien velkaantuneisuus on lisääntynyt koko 2000-luvun ajan.
– Velkaantumiseen liittyvät vakausriskit tulee tunnistaa ja niihin tulee puuttua vahvoin politiikkatoimenpitein riittävän aikaisessa vaiheessa, Suomen Pankki vaatii.
Suomen Pankin mukaan kotitalouksien velkaantuneisuutta tulee hillitä lisäämällä tietoisuutta korkoihin ja lainoihin liittyvistä riskeistä.
Pankkien taas tulisi noudattaa tarkasti Finanssivalvonnan suosituksia asuntolainanhakijan maksukyvyn arvioimisesta ja pidättäytyä liian suurista luototusasteista.
– Pankkien ja viranomaisten tulee suhtautua varauksellisesti joissakin maissa yleistyneisiin lyhennysvapaisiin ja kertalyhenteisiin asuntolainoihin.
Taloussanomat
Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.
Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä
Keskustelua uutisesta
Lue kommentteja ja osallistu (64)
Uusimmat uutiset
Lisää uutisia
^ Etusivulle
Uutislista |
Luetuimmat uutiset
Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä
Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta
Digitoday