Arvio: Nokia voisi puristaa enemmän irti patenteistaan

Kuva: Chris Ratcliffe/Bloomberg News

14.05.2012 13:01 Nokia tienaa patenteillaan noin 500 miljoonaa euroa vuodessa. Summa voisi olla jopa satoja miljoonia enemmän, analyytikot arvioivat.

Kompuroiva puhelinjätti kaipaa kipeästi lisätuloja odotellessaan uutta nousua kännykkärintamalla. Nokia onkin viime aikoina terästäytynyt patenttiensa suojaamisessa, ja nyt yhtiön kassaa kilahtaa kolikoita esimerkiksi jokaisesta myydystä iPhonesta.

– Näin heidän juuri pitää tehdä. Ainoa kysymys on, että miten siinä meni niin pitkään, sanoo Alexander Poltorak konsulttiyhtiö General Patent Corpista uutistoimisto Reutersille.

Jotkut analyytikot näkevätkin, että Nokia voisi tienata patenteillaan jopa satoja miljoonia euroja enemmän vuodessa. Yhtiö kun on yksi vanhoista jäteistä, ja sen patenttiportfolio on siksi yksi alan vahvimmista.

Reuters nostaa esimerkiksi uusista ansaintamahdollisuuksia Nokian kumppanin Microsoftin tekemiä patenttisopimuksia Androidia käyttävien matkapuhelinvalmistajien kanssa. Näiden vuoksi Taiwanilaisyhtiö HTC maksaa Microsoftille noin viisi euroa jokaista myymäänsä Android-puhelinta kohden.

Nokia voisi tienata samantyyppisillä sopimuksilla yksistään tänä vuonna verkkotekniikkaan liittyvillä patenteillaan jopa 800 miljoonaa euroa, Reuters laskee. Uutistoimiston mukaan näin kovat tuotot ovat kuitenkin epätodennäköisiä, sillä Nokialla on jo joitakin sopimuksia Android-käyttäjien kanssa.

Seuraavaksi muiden Android-valmistajien
kimppuun? 


Nokia teki edelliset liikkeensä patenttirintamalla viime viikolla nostamalla kanteet kahta Googlen Android-käyttöjärjestelmän käyttäjää vastaan.

Reutersin mukaan Nokian uskotaankin jatkavan muiden Android-käyttäjien suuntaan. Analyytikot arvioivat myös, että Nokia silmäilee tarkasti kiinalaisten ja intialaisten kännykkäkauppiaiden suuntaan.

Suomalaisanalyytikko Tero Kuittinen Alekstrasta arvioi, että Nokia aikoo kohdistaa seuraavaksi vaateitaan esimerkiksi ZTE-,  Huawei-ja Micromax-puhelimiin.

Nokia kieltäytyi kommentoimasta mahdollisia seuraavia kohteita Reutersille. Tiedottaja Mark Durrant kuitenkin sanoi sähköpostiviestissä, että Nokia aikoo siirtyä essentiaalipatenttien valvonnasta eteenpäin.

Essentiaalipatenteilla tarkoitetaan keksintöjä, jotka on määritelty välttämättömäksi osaksi jotakin teknologiastandardia, ja niitä on lisensoitava kilpailijoille reiluiksi ja kohtuullisiksi katsotuilla ehdoilla.

Myynnistä voisi irrota
miljardeja


Analyytikoiden mukaan Nokia voisi ansaita patenttioikeuksien myynnillä miljardeja.

Ei ole suunnitelmissa, Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop tähän saakka kommentoinut patenttikauppaa. Alan asiantuntijoiden mukaan siinä onkin järkeä Nokian viime aikaista patenttiriitamenestystä ajatellen.

– Myymällä voi saada vain kymmenen prosenttia verrattuna siihen, että valvoo patenttien käyttöä, analyytikko Poltorak kuitenkin sanoo.

– Nokia voisi tehdä paljon enemmän rahaa valvomalla patenttejaan paremmin.

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.

Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Keskustelua uutisesta

Lue kommentteja ja osallistu (11)

Lisää aiheesta
Nokia rikkoi Motorolan patentteja tahallaan
Patenttisodasta tuli kallis lasku Applelle ja Googlelle
Nokia hävisi Saksassa patenttikiistassa
Nokia selätti IPComin patenttikiistassa
Elop: Käyttöjärjestelmä ei kiinnosta ostajaa
Olisiko pitänyt kirjoittaa Nokian ongelmista? Olisi varmaan
Nokiaa vastaan jälleen vireillä joukkokanne
Nokia rymylaskussa pörssissä: -5,7 prosenttia
Apple tukki Sirin suun? Hiljaa Nokiasta!
Societe Generale pudotti Nokian suositusta
Suurpankki: Nokialla paineita vaihtaa Androidiin
Lehti: Nokia tilaa alustoja kopiopajojen suosikilta
Nokia: Googlen vihjailu on virheellistä

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Digitoday

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset

Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä

Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta


Digitoday