Jopa Kreikan ex-pääministeri pitää euroeroa hyvin mahdollisena
Kuva: EPA/SIMELA PANTZARTZI
23.05.2012 09:07 Kreikan entisen pääministerin lausunnot Kreikan mahdollisesta euroerosta ovat heilutelleet New Yorkin valuuttamarkkinoita, vaikka myöhemmin puheita pehmennettiin.
Riski siitä, että Kreikka joutuu jättämään euroalueen on merkittävä, arvioi maan entinen pääministeri Loukas Papadimos Dow Jonesin haastattelussa.
Papadimoksen mukaan kreikkalaisten pitää asettua säästöohjelmien taakse, taikka kohdata katastrofaaliset seuraukset euroalueen irrottautumisen myötä.
Euroopan keskuspankin (EKP) entisestä varapääjohtajasta Papadimoksesta tuli viime syksynä Kreikan väliaikaista hallitusta johtava pääministeri, mutta hän jätti kevään vaalien myötä tehtävänsä.
Papadimos totesi kuitenkin uutiskanava CNBC:n mukaan, ettei Kreikan euroeroa valmistella. Hän ilmoitti, ettei ole tietoinen siitä, että mikään maa tai organisaation valmistelisi Kreikan eroa eurosta, mutta hän ei voi myöskään sulkea pois sitä, etteikö valmisteluja tapahtuisi.
Papadimoksen mukaan Kreikan euroero on ”epätodennäköinen tapahtuma” eikä se ole toivottavaa. Papadimoksen lausunto näkyi välittömästi euron pienenä heikkenemisenä.
Taloussanomat
Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.
Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä
Keskustelua uutisesta
Lue kommentteja ja osallistu (40)
Uusimmat uutiset
Lisää uutisia
^ Etusivulle
Uutislista |
Luetuimmat uutiset
Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä
Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta
Digitoday