Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"

Kuva: Kuva: Lehtikuva / Kuvankäsittely: Taloussanomat

25.05.2012 19:45 Suomen Yrittäjät tyrmää eduskunnan käsittelyssä olevan hallituksen esityksen, jolla siirrettäisiin työttömyysvakuutusmaksun perintä tapaturmavakuutusyhtiöiltä työttömyysvakuutusrahastolle.

Järjestön mukaan tällä hetkellä yritys maksaa sekä työttömyysvakuutusmaksun että tapaturmavakuutusmaksun tapaturmavakuutusyhtiölle. Ehdotuksen mukaan yrityksen olisi sekä suoritettava maksu että toimitettava palkkasummailmoitukset erikseen tapaturmavakuutuslaitokselle ja työttömyysvakuutusrahastolle.

– Hallitusohjelmassaan hallitus on sitoutunut keventämään yritysten hallinnollista taakkaa ja tehostamaan maksuihin ja veroihin liittyviä prosesseja. Nyt suunniteltu muutos toimisi päinvastaiseen suuntaan, kun yrityksiltä maksuja perivien tahojen joukkoon lisätään yksi uusi viranomainen, Suomen Yrittäjien työmarkkina-asioiden päällikkö Merja Hirvonen sanoo järjestön tiedotteessa.

– Työpaikkoja syntyy nyt pieniin yrityksiin. Jos pieniä yrityksiä halutaan kannustaa työllistämään, tulee työllistämiseen liittyviä menettelyitä ennemminkin keventää, Hirvonen sanoo.

–Työnantajille muutos tarkoittaisi hallinnollisen taakan ja työnantajavelvoitteisiin liittyvän kustannusrasitteen lisääntymistä.

- Tavoitteena tulisi olla lakisääteisten maksujen keskittäminen yhteen paikkaan, kuten verohallinnossa käyttöönotetun verotilin yhteyteen, hän sanoo.

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.

Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Keskustelua uutisesta

Lue kommentteja ja osallistu (47)

Lisää aiheesta
Yrittäjät: "Palkkaraami aivan liian korkea"
Suomen Yrittäjät: EU-johtajat antoivat uskoa yrittäjille
Verottaja teki virheen 30 000 yrityksen tiedoissa
Näin kilometrikorvauksia voisi leikata
Huippu-urheilijat ja yrittäjät ovat samasta puusta
Näin yrittäjät sinnittelevät miehitetyssä maassa
Suomen Yrittäjät kannattaa eläkeiän nostoa
Yrittäjät innostuivat työttömyyskassoista
It-yrittäjä, kuuntele rappia!
Yrittäjät parahtivat: Päätös km-korvauksista peruttava
Pankkisäätely uhkaa pk-yritysten rahoitusta
Nämä liikkeet käännyttävät sinut jo ovelta
Uusia yrityksiä alkuvuonna liki kolmannes vähemmän

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Digitoday

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset

Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä

Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta


Digitoday