Siirry Taloussanomien täysversioon

Kreikka-huoli hellittänyt – Helsingin pörssi nousussa

Kuva: Lehtikuva

28.05.2012 14:53 Helsingin pörssi oli iltapäivällä vajaan puolentoista prosentin nousussa, kun markkinoita rauhoitti Kreikan tuoreet mielipidemittaukset. Gallupien mukaan kreikkalaiset ovat palaamassa säästötoimia kannattavan Uusi demokratia -puolueen helmoihin.

Helsingin pörssi on aloittanut viikon selvässä noususuunnassa. Myös muualla Euroopassa oltiin iltapäivällä ylämäessä. Osakekauppaa Euroopassa hiljentää Yhdysvaltain pörssien kiinniolo kansallisen vapaapäivän vuoksi. Kauppaa ei käydä myöskään Sveitsissä, Tanskassa eikä Norjassa.

Markkinoiden kulkua keventää Kreikka-huolten painon hetkellinen hälveneminen sijoittajien harteilta. Tuoreet mielipidemittaukset kertovat kreikkalaisten olevan palaamassa säästötoimia ja eurojäsenyyttä kannattavan Uusi demokratia -puolueen kannattajiksi.

Helsingin vaihtokärjessä matkapuhelinyhtiö Nokia oli vahvassa, reilun neljän prosentin vauhdissa. Myös nostolaitevalmistaja Konecranes ja konepajat olivat muutaman prosentin nousussa.

Osakemarkkinoilla on nähty laajaa laskua viime päivinä, ja pienikin positiivinen uutinen saa osakkeet ponnahtamaan takaisin, markkinoilta kommentoitiin pörssipäivää Taloussanomille.

Helsingin pörssin yleisindeksi OMXH oli vähän jälkeen kello 14 edennyt 1,4 prosenttia 5 187,86 pisteeseen. Painorajoitettu OMXH Cap oli vahvistunut 1,5 prosenttia. Vaihtoa oli kertynyt 106 miljoonaa euroa, josta Nokiaa oli noin kolmannes.

Euroopan osakkeita laajasti seuraava Stoxx Europe 600 -indeksi oli 0,6 prosenttia koholla.

Nokia jatkaa nousuaan viime viikosta. Yhtiön osakkeella käytiin kauppaa 2,28 eurolla eli 4,5 prosenttia perjantaita kalliimmalla.

Laskijoita ei miljoonavaihdon osakkeissa ollut.

Suurimmat nousuprosentit löytyivät metalliosakkeista.

Konepajakonserni Metso ja merimoottoreita ja voimaloita valmistava Wärtsilä olivat edenneet 2,8 prosenttia. Kaivosteknologiayhtiö Outotec oli puolestaan 2,7 prosentin nousussa, ja nostolaitevalmistaja Konecranes oli vahvistunut 4,3 prosenttia.

Investointipankki Evli nosti Outotecin sijoitussuosituksen tasolle "osta", kun se aiemmin oli "lisää". Evlin 12 kuukauden tavoitehinta Outotecin osakkeelle on 41,00 euroa.

Vaihtokakkonen, rengasyhtiö Nokian Renkaat oli 2,3 prosenttia plussalla.

Rakennusyhtiö YIT kertoi käynnistäneensä kahden uuden kerrostalon rakentamisen Moskovaan. Asuntojen myynti käynnistyi huhtikuussa 2012, ja niiden käyttöönotto on suunniteltu vuoden 2014 syksyllä. YIT:n osake oli 1,3 prosentin nousussa iltapäivällä.

Ohjelmistoyhtiö Tecnotreen hallitus päätti tänään laskea liikkeeseen lähes 49 000 uutta osaketta 0,12 euron osakekohtaiseen hintaan. Merkintäoikeusanti toteutetaan kesäkuussa, ja sen suuruus on noin 5,9 miljoonaa euroa. Tecnotree liikkui perjantaisella päätöstasollaan ohuella vaihdolla.

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.

Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Keskustelua uutisesta

Lue kommentteja ja osallistu (27)

Lisää aiheesta
Nokialaiset jarruttavat pörssin nousua
Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla
”Kreikka jättää euron 18. kesäkuuta, jos populistit voittavat”
Kreikkalaispankit saivat ensimmäisen 18 miljardin tukierän
Eurooppalaiset yritykset varautuvat mellakoihin Kreikassa
Konecranes jatkaa nousuaan Helsingin pörssissä
Outotec nousee laskupörssissä
Nokian Renkaat painuu Irlannin äänestystulosta odotellessa

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Digitoday

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset

Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä

Verotiedot
Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta


Digitoday

Siirry Taloussanomien täysversioon