Matkapuhelinvalmistaja
tiedotti tänään, että Nokian yhteiskuntasuhteista vastaavana johtajana ja johtokunnan jäsenenä työskennellyt Aho on nimitetty senior fellow -tutkijaksi Harvardin yliopistoon. Hän jättää paikkansa johtokunnassa elokuun lopussa, mutta jatkaa Nokian neuvonantajana.
Aho aikoo jakaa työaikansa puolittain Nokian ja Harvardin yliopiston kesken, yhtiöstä kerrotaan. Nokian mukaan Ahon tehtävä Harvardissa on aluksi vuoden määräaikainen, mutta sitä voidaan jatkaa.
– Olen jo pitkään halunnut koota kokemukseni sekä yksityiseltä että julkiselta sektorilta tavalla, joka hyödyntää molempia osapuolia. Uskon, että Harvardin tehtävässä voin näin tehdä, Aho sanoo yhtiön välittämässä kommentissa.
– Työpanokseni Nokian yhteiskuntasuhteiden hyväksi jatkuu edelleen.
Nokian mukaan Ahon operatiiviset johtotehtävät jaetaan elokuussa sisäisin järjestelyin.
Aho on työskennellyt Nokiassa vuodesta 2008. Johtokunnan jäseneksi hän nousi seuraavana vuonna.
Toinen suomalainen, Kansainvälisen atomienergiajärjestö IAEA:n entinen apulaispääjohtaja
Olli Heinonen nimitettiin Harvardin yliopistoon samantyyppiseen tehtävään kaksi vuotta sitten.
Esko Aho oli Harvardin yliopistossa vierailevana luennoitsijana vuosina 2000–2001 sen jälkeen, kun hän oli keskustan ehdokkaana hävinnyt presidentinvaalit sosiaalidemokraattien
Tarja Haloselle.