Siirry Taloussanomien täysversioon

Kerro tämä tänään – ja muusta vaikene

Kuva: Heini Karjanmaa

02.06.2012 06:01 Vastavalmistuneelle pidetään tänään puhe toisensa perään. Niissä kannattaisi kertoa, kuinka tärkeää on kouluttautua ja olla pitkäjännitteinen. Tietyistä asioista ei kuitenkaan kannata nuorille puhua mitään, asiantuntijat opastavat.

Monet koulut päättyvät tänään. Peruskoulun päättää 61 000 nuorta, ylioppilaslakin saa 30 300 ja ammattiin valmistuu 69 900 opiskelijaa. Mitä koulunsa päättäneelle olisi hyvä sanoa?

Filosofian professori Timo Airaksinen Helsingin yliopistosta kehottaisi nuorta miettimään, mitä aikoo olla isona.

– Jokaisella on etsikkoaikansa. Jos sen käyttää hyvin, elämä menee hyvin, jos väärin, on vaikea päästä enää kiinni asioihin, hän sanoo.

Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan johtaja Matti Apunen sanoo, että elämä on kestävyyslaji.

– Menestyminen vaatii pitkäjänteisyyttä, ponnistelua ja kärsivällisyyttä, hän sanoo ja toivoo valmistuneilta rakentajahenkeä.

Käy koulut
kunnolla


Professori Marja-Leena Stenström Jyväskylän yliopistosta painottaa, että koulutus kannattaa, vaikka välillä olisi motivaatio- tai muita vaikeuksia.

Hän viittaa Jyväskylän yliopistossa tehtyyn tutkimukseen, jossa seurattiin ammattikoulun, ammattikorkeakoulun ja yliopiston aloittaneita ja niistä valmistuneita. Tuloksena oli, että mitä korkeampi koulutus, sitä paremmin sijoittuu työmarkkinoilla.

– Yliopistosta valmistuneet saavat parempipalkkaisia töitä kuin muut ja heidän työttömyysprosenttinsa on alhaisempi, Stenström sanoo.

Palkkauksessa on kuitenkin alakohtaisia eroja. Ne on hyvä tiedostaa. Airaksinen kehottaa tarkastelemaan päämääriä ja omia kykyjä realistisesti.

– Jokainen ei voi olla kuuluisa iskelmälaulaja tai televisiotähti.

Apunen huomauttaa, että perustukset pitää rakentaa hyvin eli käydä koulut kunnolla ja rakentaa uraa pala palalta.

Stenströmin mukaan numeroilla on väliä. Esimerkiksi peruskoulutodistus viittaa selvästi siihen, miten nuoret menestyvät seuraavassa oppilaitoksessa.

– Monta ällää ylioppilastodistuksessa on hyvä pohja ponnistaa eteenpäin, hän sanoo.

Opettele
itsetuntemusta


Moni etsii nykyisin "omaa juttuaan". Airaksinen suosittelee itsensä opiskelua ja viittaa kreikkalaisen filosofi Herakleitoksen sanoihin: Olen tutkinut itseni.

– Se on hyvä ohje.

Kun tuntee itsensä, on helpompi löytää oma polku. Airaksinen suosittelee, että nuori ei jää haahuilemaan maailman mahdollisuuksiin, vaan kokeilee tarmokkaasti paria vaihtoehtoa.

Hän huomauttaa, että alaa voi vaihtaa myöhemmin. Stenström on samaa mieltä. Hän puhuu positiivisesti koulunsa keskeyttävistä eli niistä, jotka lopettavat yhdet opinnot, mutta suorittavat tutkinnon toisella alalla.

Liian pitkään omaa oksaa ei pidä etsiä. Airaksinen toteaa, että mitä enemmän ikää kertyy, sitä vaikeammaksi eteneminen käy.

– 35-vuotias nuori on jo aika omituinen.

Paras on hyvän
pahin vihollinen


Apusen mielestä omaa juttua kannatta hakea, mutta ei etsiä liian täydellisiä vaihtoehtoja. Hänestä ei pidä kuvitella, että on joku paikka tai ammatti, jossa kaikki on hyvin.

– Paras on hyvän pahin vihollinen. Kun haetaan liian täydellistä, ei huomata, missä todellinen mahdollisuus on.

Apusen mukaan hyvästä vaihtoehdosta kannattaa lähteä rakentamaan vielä parempaa. Hän arvostelee konsultteja ja viisastelijoita, jotka tarjoavat nopeita ratkaisuja.

– Elämä ei koskaan ole avaimet käteen -rakennelma.

Hedonistinen
egoismi on pahe


Airaksinen kertoo lukeneensa tuhansia ylioppilaiden vastauksia. Hänen mukaansa nuoret ovat ainakin puheissaan herkästi egoistisia ja hedonistisia, vaikka vastauksista kuultaakin vahva vihreä tietoisuus.

– Arvomaailma on syytä laittaa järjestykseen ja ymmärtää, että hedonistinen egoismi on pahe. Yhteisöllisyys ja sosiaalisuus ovat hyveitä.

Valmistuneen tulee Airaksisen mielestä alkaa ottaa vastuuta ja hakea yhteiskunnallista tehtäväänsä. Koska yhteiskunta on kustantanut koulutuksen, hänestä on reilua, että valmistunut antaa panoksensa yhteiskunnalle.

Oli ammatti ja työ mikä tahansa, siitä on Apusen mielestä syytä olla aidosti ylpeä ja pyrkiä tekemään parhaansa. Varsinkaan koulun penkiltä tulleen ei silti pidä kuvitella, että osaa kaiken.

– Kaikki viisaus ei tule kerralla, Apunen huomauttaa.

Älä väitä, että maailma
on kyseistä ihmistä varten


Mitä sitten valmistuneelle ei kannata sanoa?

– Ei kannata väittää, että koulutuksesta ei olisi hyötyä, Stenström sanoo.

Apusen mielestä ei pidä esittää, että maailma on kyseistä ihmistä varten.

– Se voi olla vaarallinen lupaus, joka johtaa pettymykseen.

Hänestä nuorta voi kannustaa kiittämällä yritystä ja ponnistusta. Myös Airaksinen vieroksuu nuoren ainutlaatuisuuden ja erinomaisuuden korostamista.

– Ei pidä sanoa, että nyt sinulla on kaikki polut auki taivaisiin asti ja että voit olla, mitä tahdot. Tai että saat sen, mistä luovut, hän huomauttaa.

Hän ei myöskään korostaisi nuoren oikeuksia ja niiden vaatimista. Nöyryys on parempi asenne.

– Täytyy tunnustaa ja tunnistaa, että maailma on kova paikka, Airaksinen huomauttaa.

Outi Kokko

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.

Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Keskustelua uutisesta

Lue kommentteja ja osallistu (121)

Lisää aiheesta
Tässä ovat Suomen elitistiset yliopistot
Ossi vaihtoi urahaaveet hiihtopummin elämään
Opiskelija pakenee ulkomaille
Opiskelijat: Viidessä vuodessa ei ehdi valmistua
Loppu lorvailulle: "Eikö kotona opeteta työntekoa?"
Tällaisia rahalahjoja ylioppilaat saavat
Ihalainen HS:lle: Nuoret pois mustasta aukosta
Aalto-yliopisto putosi kauppatieteellisten vertailussa
Tässä on paras lahja, jonka voit antaa lapsellesi
Yle: Koulu kielsi kännykät – "Terveysriski"
Tutkinto puuttuu – et siis osaa?
Näinkö on – köyhyys on tyhmyyttä, pelurit pärjää
"Menestyjät eivät halua kuulla, että heillä oli tuuria"
Kolme asiaa karkottaa nuoren työntekijän
Paluu menneisyyteen: tässäkö tulevaisuuden työt?
Erot kasvavat, näin koulu syrjäytyy
Opetusministeri: Kouluvalintaa ei syytä rajoittaa

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Digitoday

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset

Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä

Verotiedot
Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta


Digitoday

Siirry Taloussanomien täysversioon