Luottokanta supistui 2,5 prosenttia eli 643 miljardia euroa (799 miljardia dollaria) edelliseen neljännekseen verrattuna, Kansainvälisen järjestelypankin (BIS) tänään maanantaina julkistama
neljännesvuositilasto osoittaa.
Eniten väheni pankkien keskinäinen luotonanto, jossa laskua oli 513 miljardia euroa (637 miljardia dollaria).
Erityisesti kansainvälinen luotonanto eurokriisimaihin supistui, kun lainasitoumukset Kreikkaan, Irlantiin, Italiaan, Portugaliin ja Espanjaan laskivat jyrkästi,
Financial Times -lehti kertoi.
Yksin Espanjassa luotonanto laski 81 miljardia euroa, eniten 17 vuoteen.
Espanjalaispankkien pahenevasta ahdingosta kertoi vastikään maan keskuspankin tieto siitä, että maasta on virrannut pääomaa ulos lähes sata miljardia euroa tammi-maaliskuun aikana.
BIS:n raportin mukaan Europan keskuspankin (EKP) kolmivuotinen lainarahoitusmalli on osoittautunut lyhytikäiseksi.
– EKP:n erityiset pidemmän aikavälin uudelleenrahoitusoperaatiot vähensivät onnistuneesti vakavan pankkikriisin uhkaa Euroopassa, mutta maaliskuun puoleen väliin mennessä epäilykset olivat jälleen palanneet, BIS katsoi.
Uutistoimisto
Bloombergin mukaan pankkien luotonanto väheni myös turvallisina pidettyihin euromaihin. Saksalaispankit saivat rajantakaista luottoa yhdeksän prosenttia edelliskautta vähemmän, ranskalaispankit neljä prosenttia vähemmän.
Samoin väheni kansainvälinen luotonanto kehittyviin markkinoihin, erityisesti Kiinaan. Teollisuusmaista vain Sveitsiin ja Japaniin suunta oli positiivinen.