"Menestyjät eivät halua kuulla, että heillä oli tuuria"

Kuva: Reuters

06.06.2012 12:22 Suosittu talouskirjailija muistuttaa, ettei sattuman merkitystä elämänkohtaloille kannata aliarvioida.

Yhdysvaltalaisen talouskirjailijan ja -toimittajan Michael Lewisin viime viikolla pitämästä valmistujaispuheesta on hyvää vauhtia tulossa nettikansan suosikki.

Princetonin yliopistossa pitämässään puheessa Lewis kehotti opiskelijoita muistamaan kuinka suuri merkitys sattumalla on siihen, millaiseen yhteiskunnalliseen asemaan itse kukin lopulta päätyy.

– Menestyjät eivät halua kuulla, että heillä oli tuuria, Lewis sanoi.

Esimerkkinä hän käyttää omaa uraansa. Lewis oli 28-vuotias kirjoittaessaan Liar's Poker -kirjansa, jota myytiin lopulta miljoonia kappaleita.

– Minun tapaukseni osoittaa, miten menestykseen yritetään aina löytää järkeviä selityksiä, Lewis kertoi opiskelijoille.

Puheessaan kirjailija kertoo Kalifornian yliopistossa tehdystä psykologian kokeesta, jossa kolmen hengen ryhmä opiskelijoita laitettiin ratkomaan visaisia eettisiä ongelmia.

Jokaiselle ryhmälle arvottiin johtaja, ja ryhmän työskentely keskeytettiin puolen tunnin välein. Väliajoilla kolmihenkisille ryhmille tuotiin pieni välipalalautanen, jossa nökötti neljä keksiä.

– Tilanteen olisi pitänyt olla kiusallinen, mutta ei se ollut. Hämmästyttävällä johdonmukaisuudella sattumanvaraisesti johtajaksi valikoitunut ryhmän jäsen nappasi neljännen keksin ja söi sen, Lewis kuvailee tutkimusta.

Lewisin mukaan koe osoittaa, kuinka helposti menestyneet ihmiset oikeuttavat omaa menestystään.

– Johtajan asema johtui pelkästään tuurista. Mutta siitä huolimatta tämä koki, että keksin tulisi olla hänen.

Yhdysvalloissa on tapana muistella pitkään valmistuneille pidettyjä puheita. Esimerkiksi it-yhtiö Applen edesmenneen toimitusjohtajan Steve Jobsin valmistujaispuheesta on tullut suosittu verkkovideo.

Taloussanomat kysyi viime viikolla suomalaisilta asiantuntijoilta, mitä vastavalmistuneille kannattaisi kertoa tänä keväänä.

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.

Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Keskustelua uutisesta

Lue kommentteja ja osallistu (51)

Lisää aiheesta
Kurkista toimitusjohtajan aivoihin
Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
Kerro tämä tänään – ja muusta vaikene
Kolme tapaa tunnistaa hullujen riskien työntekijä
Komissio paheksuu Visan kauppiailta perimiä maksuja

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Digitoday

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset

Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä

Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta


Digitoday