IMF hyväksyi tukierän Irlannille - ohjelma etenee

Kuva: EPA

14.06.2012 08:19 Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ilmoitti eilen, että se on hyväksynyt 1,4 miljardin euron tukimaksuerän Irlannille osana maalle suunnattua kansainvälistä tukipakettia.

IMF:n mukaan Irlanti on jatkanut politiikkansa toteuttamista vakaasti ja vakautusohjelma etenee huolimatta maan kohtaamista vakavista haasteista.

Samalla järjestö huomauttaa kuitenkin, että Irlannin valtionlainojen riskilisät ovat olleet viime kuukausina ylempänä kuin mitä EU:n ja IMF:n ohjelma edellyttää. Tämä johtuu jännitteistä euroalueella.

Irlannin kauppakumppanien hidastuvan talouskasvun odotetaan jarruttavan Irlannin vientivetoista elpymistä, jolloin bruttokansantuotteen kasvu jäisi vain puoleen prosenttiin tänä vuonna, kun se viime vuonna oli 0,7 prosenttia.

IMF toteaa, että Irlannin ponnistelut finanssijärjestelmänsä tasapainottamiseksi ovat näkyneet talletusten vakaantumisena maan pankkijärjestelmässä.

Irlanti joutui vetäytymään lainamarkkinoilta vuonna 2010, kun valtion vastuut maan pankeissa kasvoivat liian suuriksi. EU ja IMF tulivat avuksi 67,5 miljardin euron pelastuspaketilla.

Bloomberg

© Kaikki oikeudet pidätetään

Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Keskustelua uutisesta

Lue kommentteja ja osallistu (34)

Lisää aiheesta
Troikka: Irlanti yltämässä alijäämätavoitteeseen
Irlantilaiset hyväksyivät talouskurisopimuksen
Irlanti haluaa pankkivelkansa osaksi eurooppalaista ratkaisua
Lehti: Rovio harkitsee muuttoa Irlantiin – yhtiö kiistää
G20-maat kasvattamassa IMF:n palomuuria
Tv-kanava: Irlannin tukilainaan harkitaan helpotusta
Irlannin asunnoista ensimmäinen valonpilkahdus vuosiin
Irlanti saattaa palata rahoitusmarkkinoille jo ylihuomenna
Irlanti saattaa tarvita toisen tukipaketin
"Uusi IRA" pelottelee Pohjois-Irlantia

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Digitoday

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset

Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä

Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta


Digitoday