Gartnerin Milanesi: Nokia muuttuu ketterämmäksi
Kuva: Lehtikuva
14.06.2012 11:14 Tutkimusyhtiö Gartnerin Nokia-analyytikko Carolina Milanesi näkee Nokian ilmoittamat irtisanomiset ja johtoryhmän muutokset yrityksenä kääntää yhtiön liiketoiminta jälleen kasvuun.
– Nokia jatkaa muuntautumistaan keveämmäksi ja ketterämmäksi yhtiöksi keskittymällä keinoihin, joilla se voi erottua, kuten valokuvaukseen ja karttoihin, Milanesi kirjoittaa Twitter-tilillään.
Hänen mielestään on myös hienoa, että Nokian Yhdysvaltojen toiminnoista vastannut Chris Weber nimitettiin myynnin ja markkinoinnin johtoon.
– Hän on tehnyt hyvää työtä Yhdysvalloissa Lumian kanssa.
Mary McDowellin lähtöä hän sen sijaan pahoittelee. Milanesi muistuttaa, että McDowell oli vastuussa muun muassa Asha-puhelimista, jotka olivat hyvä lisäys Nokian tuotevalikomaan.
– Sääli nähdä hänen lähtevän, mutta Timo Toikkasella on hyvä tausta.
Nokiassa liiketoiminnan kehitystoiminnoissa ja erityisprojekteissa työskennellyt Toikkanen ottaa McDowellin paikan Mobile Phones -yksikön johdossa ja Nokian johtoryhmässä.
Taloussanomat
Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.
Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä
Keskustelua uutisesta
Lue kommentteja ja osallistu (52)
Uusimmat uutiset
Lisää uutisia
^ Etusivulle
Uutislista |
Luetuimmat uutiset
Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä
Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta
Digitoday