Nokia nousussa eilisen syöksyn jälkeen

15.06.2012 15:40 Helsingin pörssissä käytiin kauppaa viikon viimeisenä pörssipäivänä nousevin kurssein. Nousussa oli muun muassa matkapuhelinyhtiö Nokia, jonka osake romahti eilen lähes 18 prosenttia.

Helsingin pörssissä kauppaa käytiin iltapäivällä nousevin kurssein. Myös muualla Euroopassa pörssit olivat selvässä nousussa.

Eilen romahtanut Nokia oli aamulla vielä seitsemän prosentin nousussa, mutta päivän aikana sadelleet sijoitussuosituslaskut hiljensivät Nokian vauhtia. Miljoonavaihdon osakkeista vahvimmassa vireessä oli kaivosteknologiayhtiö Outotec, jonka osake oli kallistunut yli viisi prosenttia.

Sijoittajia ovat tänään innostaneet markkinahuhut odotettavissa olevista keskuspankkien elvytyspaketeista. Yhdysvalloissa keskuspankki Fed kertoi eilen harkitsevansa uusia tukitoimia pankkien maksukyvyn vahvistamiseksi ja työttömyyden kasvun hillitsemiseksi.

Brittilehti Financial Timesin mukaan EU:n viranomaiset valmistelevat Kreikalle helpotuspakettia, jolla helleenit saataisiin jatkamaan säästötoimia. Kreikkalaiset äänestävät sunnuntaina parlamenttinsa kokoonpanosta. Vaalien on sanottu olevan äänestys siitä, pysyykö Kreikka mukana eurossa vai ei.

Helsingin yleisindeksi OMXH oli vähän jälkeen kello 15 noussut 1,8 prosenttia 4 918,05 pisteeseen. Painorajoitettu OMXH Cap oli edennyt saman verran. Kauppaa oli käyty 251 miljoonalla eurolla, josta Nokian osuus oli runsaat 83 miljoonaa euroa.

Euroopan osakkeita laajasti seuraava Stoxx Europe 600 -indeksi oli 0,9 prosenttia plussalla.

Nousua laajana
rintamana


Eilen lähes 18 prosenttia syöksyneen Nokian osake lähti aamulla roimaan nousuun ja kävi parhaimmillaan seitsemän prosenttia plussalla. Iltapäivällä kurssi oli 1,89 eurossa eli 3,5 prosenttia eilistä päätöslukemaa korkeammalla.

Nokialle sateli päivän mittaan sijoitussuositusmuutoksia ja tavoitehintojen laskuja. Esimerkiksi Pohjola Pankki leikkasi Nokian tavoitehintaa 2,10 euroon aiemmasta 4,00 eurosta ja laski matkapuhelinyhtiön suosituksen tasolle "lisää" aiemmasta "osta" -suosituksesta. Myös Dansken aiempi suositus Nokialle oli "osta", mutta eilisen uutispommien jälkeen pankkikonserni kehottaa myymään yhtiön osaketta.

Luottoluokitusyhtiö Moody's ilmoitti iltapäivällä pudottaneensa Nokian luokituksen roskalainaluokkaan. Toisen luottoluokittajan Fitchin mukaan Nokialta on aika loppumassa. Fitch varoittaa voivansa joutuvan laskemaan Nokian luokitusta.

Vaihtokakkosena energiayhtiö Fortum oli edennyt 3,0 prosenttia takanaan rengasvalmistaja Nokian Renkaat, jonka osake oli vahvistunut 2,7 prosenttia. Metsäyhtiö Stora Enson R-osake ja UPM olivat myös selvässä nousussa.

Kaivosteknologiayhtiö Outotec oli iltapäivällä kovin nousija miljoonavaihdon osakkeista. Yhtiön osake oli kallistunut 5,0 prosenttia. Myös muut metalliosakkeet olivat selvässä nousussa.

Miljoonavaihdon osakkeista ainoa laskija oli operaattoriyhtiö TeliaSonera, jonka osake oli painunut 0,5 prosenttia.

Organisaatiouudistuksesta kertoneen tavaratalokonserni Stockmannin B-osake oli varovaisessa 0,2 prosentin nousussa. Stockmann aikoo yhdistää Lindexin ja Seppälän uudeksi liiketoimintayksiköksi.

Ohjelmistoyhtiö Comptelin osake oli painunut 4,8 prosenttia, kun yhtiö antoi koko vuotta koskevan tulosvaroituksen. Comptel arvioi koko vuoden liiketuloksen ilman kertaluonteisia eriä jäävän 0-5 prosenttiin liikevaihdosta. Yhtiö ilmoitti myös aloittavansa toimenpiteet kannattavuutensa parantamiseksi.

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.

Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Keskustelua uutisesta

Lue kommentteja ja osallistu (25)

Lisää aiheesta
Cargotec sukeltaa alavireisessä pörssissä
Metso ja Outotec vajoavat pörssissä
Kylmää kyytiä Nokialle: -17,8 prosenttia
Nokian osake paikkasi eilistä pudotustaan

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Digitoday

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset

Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä

Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta


Digitoday