USA:ssa kuluttajien luottamus laskussa

15.06.2012 17:17 Yhdysvaltain kuluttajien talousluottamus heikkeni kesäkuussa selvästi odotettua enemmän. Näin kertoo luottamusta mittaava Michiganin yliopiston indeksi, jonka alustava lukema kuluvalta kuulta julkistettiin tänään.

Luottamusindeksi putosi 74,1:een toukokuun 79,3:sta. Uutistoimisto Bloombergin keräämän mediaaniennusteen perusteella ekonomistit odottivat indeksin vajonneen 77,5:een. Ennusteet vaihtelivat 74,0-80,0:n välillä.

Kuluttajien luottamuksen nykytilaa kuvaava indeksi painui 82,1:een toukokuun 87,2:sta. Lähiajan odotuksia peilaava indeksi heikkeni 68,9:ään viime kuun 74,3:sta.

Michigan-indeksin alustavaa lukemaa varten haastatellaan noin 300:aa kotitaloutta. Lopullinen, kuun lopulla julkistettava lukema perustuu hieman suurempaan otokseen eli 500 kotitalouden haastatteluun.

Bloomberg

© Kaikki oikeudet pidätetään

Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Keskustelua uutisesta

Lue kommentteja ja osallistu (5)

Lisää aiheesta
Talouskriisi pyyhkäisi pois 18 vuotta perheiden varallisuudesta
USA:ssa kauppa ei käynyt toukokuussa
USA:n inflaatio hiipuu
Teollisuusindeksi petti pahasti USA:ssa
USA:ssa kuluttajien luottamus laskussa
Kuluttajien talousluottamus notkahti voimakkaasti kesäkuussa

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Digitoday

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset

Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä

Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta


Digitoday