Syy kasvuyritysten vähyyteen? Suomen vanhanaikaisuus

19.06.2012 11:24 Suomalaisen yhteiskunnan vanhanaikaiset arvot ja säännöt ovat syynä kasvuyritysten pieneen määrään. Kasvuyritysten luominen ei ole vain yksittäisten yrittäjien ja johtajien asia, vaan se on koko yhteisön toiminnan tulosta. Tämä on oleellista kun suunnitellaan ja toteutetaan kasvuyrittäjyyttä tukevia, käytännönläheisiä politiikka- ja kehitysohjelmia ja perustetaan kasvuyrityksiä.

Taloussanomat julkaisee tutkimusmaailmasta-sarjassa Aalto-yliopiston tutkijoiden ja professoreiden kirjoituksia ajankohtaisista aiheista.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa tekemäni tutkimus kertoo, miksi Suomi tuottaa vähän kansainvälisiä kasvuyrityksiä vaikka täällä satsataan koulutukseen ja tutkimukseen. Lisäksi valotan syitä, miksi Suomessa puhutaan niin paljon yrittäjyydestä ja kasvuyrittäjyydestä, toisin kuin vielä pari vuosikymmentä sitten.

Tutkimuksen mukaan suomalainen yhteiskunta ei ole ajan tasalla. Järjestelmä periytyy vanhanaikaisesta toimintaympäristöstä, ajalta, jolloin maailma jakautui kahtia sosialistiseen ja kapitalistiseen. Tällöin Suomi oli vielä varsin suljettu ja sen markkinat säänneltyjä.

Suomalaiset pitävät historian kuluessa muotoutunutta järjestelmää ja sen arvoja, normeja, sääntöjä ja tapoja itsestään selvinä. Suomalaisten toiminta ja muun muassa ohjautuminen ammatteihin johtuu tästä järjestelmästä.

Toimintaympäristön tunnistaminen
välttämätöntä kasvuyritysten syntymiselle


Kun sosialismi romahti 1990-luvulla, maailma muuttui nopeasti dynaamisemmaksi ja hektisemmäksi paikaksi. Entiset sosialistivaltiot siirtyivät tukemaan kuluttaja- ja markkinavetoista taloutta. Keskustelu kasvuyrityksistä ja niiden tärkeydestä sekä haasteista on osa tätä kehitystä. Jotta voisimme tuottaa kansainvälisesti merkittäviä kasvuyrityksiä ja niitä luotsaavia yrittäjiä, täytyy tunnistaa toimintaympäristö ja vastata sen vaatimuksiin.

Tutkimus selvittää nuorten teknologiayritysten yrittäjien ja johtoryhmien ominaisuuksien sekä muiden toimintaympäristöön liittyvien tekijöiden vaikutusta yritysten syntyyn ja kasvuun. Tutkimus koostuu neljästä osatutkimuksesta, joista jokainen tuottaa täydentävää tietoa johtoryhmän ominaisuuksien ja kasvun välisestä suhteesta.

Jari Handelberg,
tutkija

Jari Handelberg

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.

Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Keskustelua uutisesta

Lue kommentteja ja osallistu (63)

Lisää aiheesta
Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin
Suomalainen kasvuyrittäjäohjelma etsii kykyjä Kiinasta
Pettääkö start up -buumi? – ”Teknofriikkejä” kiinnostavat laitteet, ei bisnes
"Koodaaminen on vähän kuin runoutta"
Komissio: Lisää vauhtia Suomi, väki vanhenee
Neuvostohistoria kannustaa Viron startupeja
Miten yritys menestyy? Riippuu kontekstista
Pienyritykselle rahoituspulmista tulee kohtalonkysymys
Nämä liikkeet käännyttävät sinut jo ovelta
Verkkoja käytetään yhä vain materiaalin jakelukanavana
"Onko kaikki paukut käytetty it-sektoriin?"
Tutkija kehitti mallin euro-Suomen analysointiin
Suomalaisia yhtiöitä palaa ulkomailta maitojunalla kotiin
Näin yritykset karkaavat ulkomaille
Strategioiden aikajänne yhä lyhyempi
Melkoinen kasvuyritys: Viisi vuotta, +202 100 prosenttia
Tutkimus tuo uuden näkökulman markkinoinnin mittaamiseen

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Digitoday

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset

Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä

Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta


Digitoday