Rakentajat toiveikkaana: Asuntoja rakennetaan hieman enemmän

Kuva: Lehtikuva

19.06.2012 19:03 Rakennusteollisuus RT:n kyselyn mukaan asuntotuottajat arvioivat aloittavansa tänä vuonna hieman enemmän asuntoja kuin vielä tammikuussa uskottiin.

Kyselyn mukaan asuntoja rakennettaisiin yhteensä noin 10 680, mihin sisältyvät rivi- ja kerrostaloasunnon rakennustyöt. Tammi-kesäkuussa arvioidaan käynnistyvän noin 4 500 asunnon rakennustyöt, joten loppuvuodelle aloituksia jäisi yhteensä 6 200 asunnon verran.

– Jäsenyrityksemme suhtautuvat loppuvuoteen vielä varsin toiveikkaasti. Missä määrin kohteita sitten käynnistyy, riippuu siitä miten kuluttajien luottamus talouteen ja asunnonostoaikeet kehittyvät lähikuukausina, sanoo Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti tiedotteessa.

Uusia asuntoja oli kyselyn mukaan myynnissä toukokuun alussa 5 840 kappaletta, joista valmistuneiden osuus oli 980. Tämä on 17 prosenttia myynnissä olevien määrästä. Kokonaismäärä on pysynyt tammikuun tasoilla.

Suurimmat tuotantoa jarruttavat tekijät ovat tonttikustannusten nousu ja pääkaupunkiseudun tonttipula. Myös kysynnän riittämättömyys vaivaa asuntorakentajia.

Kyselyn mukaan ennakkovarausprosentti on tällä hetkellä hieman yli 40, eli rakentajat edellyttävät keskimäärin, että vähintään 40 prosenttia asunnoista on varattu ennen kuin aloituspäätös tehdään.

Pääkaupunkiseudun osuus aloituksista on tänä vuonna 40 prosenttia. Tampereen alueella käynnistyisi tänä vuonna 15 prosenttia kaikista kohteista. Turun ja Oulun seudun osuudet tuotannosta ovat 8 ja 7 prosenttia.

Asuntomarkkinoita varjostaa kuitenkin edelleen epävarmuus. Loppuvuoden vapaarahoitteisen tuotannon näkymät ovat kyselyn mukaan melko haastavia. Lisäksi markkinatilanteen mahdollinen nopea muutos voi muuttaa suunnitelmia.

RT:n asuntotuotantokysely tehdään kolmesti vuodessa. Nyt julkistetut tulokset perustuvat touko-kesäkuussa tehtyyn kyselyyn.

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.

Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Keskustelua uutisesta

Lue kommentteja ja osallistu (21)

Lisää aiheesta
Rakennusala ennustaa alamäkeä
Raportti: Putkiremontti voi irrottaa myrkkyjä veteen
Rakentaminen jatkaa kallistumistaan
TS: Talon rakentaminen ei enää innosta suomalaista
Rakentaminen kääntyy kasvuun ensi vuonna
TE: "Korjausvelassa tikittää aito pommi"
"Kun nyt aletaan rakentaa, eilen piti olla valmista"
Rakentaminen vähenee erityisesti vuokra-asunnoissa
Rakentajat murehtivat tonttipulaa: "Järkyttävää"

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Digitoday

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset

Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä

Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta


Digitoday