Urpilainen Ylelle: Kreikalle ei anneta velkahelpotuksia

Kuva: Lehtikuva

21.06.2012 19:33 Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen mukaan Suomi suhtautuu torjuvasti Kreikalle myönnettäviin velkahelpotuksiin.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) mukaan Suomi ei hyväksy Kreikan toiveita saada lisäaikaa säästöohjelmalleen.

Urpilaisen mukaan Suomi ei ole valmis pidentämään Kreikan säästöohjelmaa. Kreikan tuore hallitus on esittänyt kahta vuotta lisäaikaa säästöohjelmansa toteuttamiseen.

– Meillä on se käsitys, että lisäaika tarkoittaa lisää rahaa. Ja tämä on meille mahdotonta, Urpilainen sanoi Ylen uutisille.

Yle Uutisten saamien tietojen mukaan euromaat olisivat valmiita vapauttamaan miljardi euroa Kreikan lainaa.

Urpilainen osallistuu tänään euromaiden valtiovarainministereistä koostuvan euroryhmän kokoukseen Luxemburgissa. Kokouksessa keskustellaan talousnäkymistä ja etsitään ratkaisua Kreikan ja Espanjan ongelmiin. Espanja esittelee kokouksessa tuoreen pankkiselvityksen, jonka pohjalta haarukoidaan pankkien tarvitsemaa rahoitustukea.

Huomenna juhannusaattona koolla ovat kaikkien EU-maiden valtiovarainministerit.

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.

Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Keskustelua uutisesta

Lue kommentteja ja osallistu (96)

Lisää aiheesta
Nyt se on virallista: Espanja pyysi apua pankeilleen
Urpilainen kommentoi Espanjan pankkitukea
Urpilainen IS:lle: Suomi vaatii vakuuksia Espanja-tuelle
Maksakaa, tai Lehman-mörkö tulee!
Yle: Urpilainen kertoi, koska Suomen osuus Espanja-tuesta selviää
Urpilainen: Oppositio ei tarjoa todellista vaihtoehtoa
Urpilainen Ylelle: "Epävarmuus on lisääntynyt"
Euromaiden rahaministerit kiistelivät Kreikan ja Espanjan hätälainoista
Rehn povaa Espanjaan tukipakettia "muutamassa viikossa"
Roubini: Suomen euroero lähestyy
Urpilainen ei halua tinkiä talouskurista

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Digitoday

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset

Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä

Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta


Digitoday