Kaleva: Elop vannoo Nokian pysyvän Oulussa

Kuva: Henrik Kettunen/Bloomberg

27.06.2012 08:02 Oulussa vieraillut Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop vakuutteli Nokian työntekijöille, että peruspuhelimia kehitetään kaupungissa tulevaisuudessakin.

Rajuista irtisanomisista pari viikkoa sitten kertonut Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop vieraili tiistaina Oulussa. Yhtiön paikallisjohtoa ja henkilöstöä tavannut Elop kertoi sanomalehti Kalevan haastattelussa, että Nokia pysyy Oulussa. Pohjoissuomalainen kaupunki on Elopin mukaan Pekingin ohella yhtiölle tärkeä peruspuhelinten kehityspaikka. 

Nokia ilmoitti kesäkuun puolivälissä vähentävänsä maailmanlaajuisesti 10 000 työpaikkaa, josta Suomen osuudeksi arvioitiin 3700.

Oulussa vähennyksiksi on arveltu 500-600 työpaikkaa. Irtisanomisilmoitusten jälkeen romahtaneen Nokian toimitusjohtaja Elop ei halunnut tarkentaa irtisanomisten tarkkaa määrää. 

Erika Keppola

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.

Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Keskustelua uutisesta

Lue kommentteja ja osallistu (123)

Lisää aiheesta
Nokian tyrmäys: 3 700 leikataan Suomessa
Elop petti lupauksensa: Salo meni sittenkin
Nokian tiedote yt-pommista – suomennos
Kaleva: Nokia saneeraa Oulusta 500–600
Helsingin pörssi nousussa kolmen laskupäivän jälkeen
Elop Aamulehdessä: Arvioimme väärin
Siilasmaa HS:lle: Elop ei antanut Salolle tyhjiä lupauksia
Kaleva: Nokia avautunut uudella tavalla
Valmistuvaa it-insinööriä ei nyt naurata

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Digitoday

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset

Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä

Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta


Digitoday