Varman Murto: Askel kohti pankkiunionia

Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

29.06.2012 10:51 Eläkeyhtiö Varman sijoitusjohtaja Risto Murto pitää huippukokouksessa syntyneitä päätöksiä merkittävinä. Murron mukaan eurojohtajien päätös rahoittaa suoraan pankkeja on selvä merkki euron kulusta kohti pankkiunionia.

Varman sijoitusjohtaja Risto Murrolle eurojohtajien eilisten neuvottelujen tulokset tulivat myönteisenä yllätyksenä.

– Odotukset kokoukselle olivat poikkeuksellisen alhaiset. Nyt kun kuitenkin näyttää siltä, että siellä saatiin jonkinlaisia poliittisia päätöksiä aikaan, on se tietenkin positiivinen yllätys.

Eurojohtajat sopivat, että Euroopan pysyvän vakausmekanismin kautta voidaan rahoittaa suoraan kriisimaiden pankkeja, ilman että tuki kierrätettäisiin valtion kautta. Murron mukaan päätös on selvä askel kohti pankkiunionia ja integraation jatkumista. 

– Sillä olisi tietysti seuraamuksia myös Suomen pankeille. Pohjoismaiset suuret pankit toimivat tällä hetkellä osittain eurossa, osittain sen ulkopuolella. Jää nähtäväksi, miten pankkien valvonta toteutetaan.

Suomi ei kokouksessa saanut läpi ehdotustaan, jonka mukaan valtioiden velkakirjoille olisi Suomen 1990-laman hoidon tavoin asetettu vakuuksia.  Sijoitusjohtaja Murron mukaan nyt tehty päätös on rahoitusmielessä Suomen ehdotusta parempi.

– Espanjan tapauksessa valtion lisävelkaantuminen olisi voinut olla kohtalokasta, Murto sanoo.

Vaikka ulospäin näyttää siltä, että Italia ja Espanja poistuivat aamulla kokouksesta voittajina, ei asia Murron mukaan välttämättä ole näin.

– Tosiasiallisesti on vielä vaikea sanoa, mitä tästä todella seuraa, koska yksityiskohdat ovat vielä epäselviä.

Erika Keppola

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.

Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Keskustelua uutisesta

Lue kommentteja ja osallistu (28)

Lisää aiheesta
TS: Euroalue kestää ainakin vuoden loppuun
FT: Merkel ei lämpene nopeille tukitoimille
Italian korkokulut korkeimmilleen sitten joulun
Monti: Jos apua ei tule, euro voi "joutaa helvettiin"
Tukitoimia vai tiukka kuri? EU-johtajat eripuraisina
EU-pomo hehkuttaa: "On liittovaltion aika"
"Suomi joutui nielemään eniten kädenväännössä"
Irlanti riemastui: Mahdottomasta tuli totta
EVM:n etuajo-oikeus säilyy: "Väärinymmärrys"
Espanjan ja Italian lainakorot laskussa – Suomen nousussa
Arvio: Espanja ei pyydä tarpeeksi rahaa
Professori: Eurooppa ei tarvitse pankkiunionia
Paniikkia yhteisvastuusta – näin markkinat reagoivat EU-huippukokoukseen
Lagarde Kreikasta: "En ole neuvottelumielellä"
Komissio ei halua vahvistaa suoraa EVM:n pankkitukea

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Digitoday

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset

Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä

Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta


Digitoday