Velkajärjestelyjen määrä nousussa

Kuva: Lehtikuva/Jussi Helttunen

29.06.2012 10:52 Tilastokeskuksen mukaan velkajärjestelyt lisääntyivät viime vuonna hieman. Tuomioistuimet käsittelivät viime vuonna loppuun 3257 konkurssihakemusta, mikä on 23 edellisvuotta enemmän.

Viime vuonna tuomioistuimet käsittelivät 3257 konkurssihakemusta. Lisäystä vuoteen 2010 kertyi 23 hakemuksen edestä. Hakemuksista 651 päättyi konkurssipesien varallisuuden jakoon velkojille.

Tilastokeskuksen tiedotteen mukaan valtaosa konkurssimenettelyistä keskeytyi konkurssipesien varattomuuden vuoksi. Vararikkoon ajautuneiden rahoja ei voitu jakaa velkojille 1125 tapauksessa.

Reilussa 800 tapauksessa velkojat saivat hyväksymänsä vakuuden tai saatavansa.

Vuonna 2004 voimaan astuneen konkurssilain mukaiseen julkisselvitykseen asetettiin 77 konkurssitapausta. Tällöin konkurssipesän selvittäminen siirtyy velkojilta ja pesänhoitajalla julkishallinnon selvittäjälle, ja pesän varat ylittävät kustannukset maksetaan valtion varoista.

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.

Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Keskustelua uutisesta

Lue kommentteja ja osallistu (20)

Lisää aiheesta
Yrittäjien tukilinja neuvoo: Lyökää hanskat tiskiin
Näin voit hassata rahasi konkurssifirmaan – varo

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Digitoday

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset

Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä

Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta


Digitoday