"Suomi joutui nielemään eniten kädenväännössä"

Kuva: Lehtikuva

29.06.2012 11:13 Euroopan johtajien aamuyön päätökset tarkoittavat OP-Pohjolan pääekonomisti Reijo Heiskasen mukaan, että valtiot ottavat yhä enemmän suoraa riskiä kriisimaille annetusta tuesta. Hänen mukaansa Suomi näyttää joutuneen nielemään eniten öisessä kädenväännössä.

Euromaiden johtajat myöntyivät Espanjan vaatimuksiin siitä, että kriisimaiden pankkeja voidaan ryhtyä tukemaan suoraan. Myös ylikansallista valvontaa vahvistetaan. Tämä tarkoittaa OP-Pohjola-ryhmän pääekonomistin Reijo Heiskasen mukaan askelta kohti pankkiunionia.

– Päätökset osaltaan helpottavat ongelmia, jotka syntyvät pankkien ja valtioiden välisistä kytkennöistä vaikka liittyen Espanjan tilanteeseen, mutta mitään välitöntä muutosta tässä ei ole.

Vastaisuudessa valtiot ottavat aiempaa enemmän riskiä.

– Näin siinä tapahtuu, kun suoraa tukea annetaan pankeille, Heiskanen sanoo.

Jos vaikkapa Espanja ei ota vastuuta lainoista, riski siirtyy pääomittajille eli muille valtioille. Tällä on merkitystä niille, jotka rahoittavat Espanjan valtiota eli myös Suomelle.

Heiskanen on ymmärtänyt, että Espanjan tuki myönnetään väliaikaisesta vakausrahastosta (ERVV) ja siirretään pysyvään kriisinhallintaväliseen Euroopan vakausmekanismiin (EVM) myöhemmin ilman senioriasemaa.

Koska Suomi ei halua ottaa riskiä, Heiskanen arvioi, että sille tulee ilmeisesti vakuuskysymykset eteen.

– Suomi näyttää joutuneen nielemään eniten kädenväännössä, hän sanoi.

Kokouksessa selvitettiin myös pelisääntöjä, miten EVM:ää voidaan käyttää interventioihin markkinoilla, mutta Heiskasen mielestä kyseessä on aikaisemmin voimassa ollut periaate.

Askel kohti
tiiviimpää rahaliittoa


Heiskanen arvioi, että nyt saatiin jälleen kerran hengähdystauko velkakriisin hoidossa. Hän ennakoi, että tilanne saattaa päätösten ansiosta rauhoittua kesän ajaksi varsinkin, jos Euroopan keskuspankki osoittaa ensi viikon kokouksessa tukevansa markkinoita. Päätökset eivät ole käänteentekeviä.

– Syksyllä pitää palata näiden asioiden pariin, Heiskanen sanoo.

Kun tilannetta tarkastellaan pidemmällä tähtäimellä, tärkein kokouksen anti on Heiskasen mukaan liiton tiivistäminen. Siihen liittyy poliittisen yllätyksen mahdollisuus.

– Äänestäjät ratkaisevat. On täysin mahdollista, että kansalaiset torpedoivat muutokset.

Heiskanen arvioi, että vieläkään Euroopan johtajilla ei ole selkeää näkemystä kokonaisuudesta.

– Markkinoiden kannalta on arveluttavaa, että selkeää tiekarttaa ei ole olemassa, hän lisää.

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-lisenssillä.

Lähetä kaverille
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Keskustelua uutisesta

Lue kommentteja ja osallistu (135)

Lisää aiheesta
Huippukokouksessa otettiin yhteen eurobondeista
Katainen Ylelle: Täysi talousunioni ei ratkaise kriisiä
Hollande: EVM voisi palkita "hyveellisiä maita kuten Italiaa"
EU:n huippukokous lähestyy sekavissa tunnelmissa
Monti: Jos apua ei tule, euro voi "joutaa helvettiin"
Tukitoimia vai tiukka kuri? EU-johtajat eripuraisina
14 tunnin vääntö: Espanjan lainaehtoihin helpotus
Varman Murto: Askel kohti pankkiunionia
Euro hurraa yön EU-kokouksen päätöksille
Soini: "Tästä alkaa poliittinen myrsky"
EVM:n etuajo-oikeus säilyy: "Väärinymmärrys"
Hollande: EVM-päätös on helpotus Italialle ja Espanjalle
Suomi haluaa rajoituksia EVM:n velkakirjaostoihin
Arvio: Espanja ei pyydä tarpeeksi rahaa
Hätätilanteessa Suomella ei olisi vastaansanomista
Espanjan rahaministeri: Suomi ei voi estää tukeamme
Professori: Eurooppa ei tarvitse pankkiunionia
Pankki: EVM ei jyrää Suomea, jonka rahoja tarvitaan
Uusi vakuuskäänne: Kaikki Espanja-lainat ERVV:n kautta?

Uusimmat uutiset

Lisää uutisia

Digitoday

^ Etusivulle

Uutislista | Luetuimmat uutiset

Asuminen | Autot | It-viikko | Jan Hurri | Kolumnit | Markkinointi | Pörssiuutiset | Työ ja elämä | Uutiset | Uutiskommentit | Yrittäjä

Lue päivän Dilbert
Kommentoimasi uutiset
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa RSS-uutissyöte kännykkääsi
Lähetä palautetta


Digitoday